Saturday 27 October 2007

Väsynyt (unettomuutta)




Jos bileet alkavat klo 19, se tarkoittaa Japanissa sitä, että paikalle saavutaan viimeistään klo 19:15. Myöhemminkin tuleminen toki käy päinsä, mutta silloin olisi hyvä etukäteen ilmoittaa myöhästyvänsä. Yleensä bileet päättyvät vähän yhdentoista jälkeen, kun viimeiset junat lähtevät. Lauantaina yksi kiinalainen tyttö taivasteli, että voinko varmasti juoda kokonaisen tölkillisen kaljaa ja olenhan varmasti kunnossa sen jälkeen.

*

Viikko sitten vietin maanantai-illan tuossa jonkin matkan päässä, Kuramassa. Siellä oli Hi-matsuri, eli paikallisen shintopyhätön tulijuhla. Vähäpukeiset miehet kantoivat valtavia soihtuja ja karjuivat tervehdyksiä jumalille. Tunnelma oli tietyssä mielessä primaalisempi kuin muissa matsureissa, joita olen nähnyt. Muistan kuulleeni ja lukeneeni, että shintolla (ja erityisesti matsuri-juhlilla) olisi yhtymäkohtia balilaiseen kulttuuriin. Helppo uskoa.

Juhlan jälkeen kulkueeseen osallistuneet miehet pääsevät pyhättöön juomaan viinaa. Olisin halunnut ottaa kuvan, jossa miehet sytyttävät savukkeitaan pyhässä tulessa. Mutta oli vähän liian pimeää eikä kännykässäni oleva kamera ole maailman laadukkain. Lisäksi muutaman kuvanottoyrityksen jälkeen tuli sellainen olo, että miehet katsovat minua pahasti (luultavasti omaa vainoharhaani, mutta...).

*

Olen niin hirvittävän väsynyt koko ajan. Riisin sadonkorjuu jäi väliin, ja se harmittaa. Mutta kaikkea ei voi jaksaa.

Tuesday 23 October 2007

Uhkaava nälkä

Inhoan sitä tosiseikkaa, että välillä täytyy syödä. Nytkin olisi niin kätevä istua kirjastossa sulkemisaikaan asti, mutta jos verensokeri laskee, aivot eivät toimi. Kirjastossa ei saa syödä, joten on lähdettävä pois. Se vaatii nettiyhteyden katkaisemista, tietokoneen pakkaamista ja pöydälle levittelemieni paperien järjestämistä ja keräämistä. Lisäksi täytyy miettiä, mitä syö ja missä (tässä tapauksessa luultavasti valintamyymälästä ostettu bento tai onigiri jonkun yliopistorakennuksen alakerrassa). Italialainen kaverini ei koskaan tingi aterioista ja syö aina kunnollisen lounaan tai päivällisen vaikka olisi kuinka kiire. Ehkä se on kulttuuriero (tai sitten minä olen outo). Toinen tosiseikka, jota inhoan, on se että silmälasien läpi ei näe kunnolla, ellei niitä välillä pese.

Monday 22 October 2007

Su 21.10.

Viime yönä jouduin ensimmäistä kertaa ottamaan lisää peittoja. Tänään vuorilla tuli hieman kylmä, vaikka minulla oli pitkähihainen paita, takki ja kaulahuivi. Ruokakaupassa teepullot oli siirretty lämmitettyyn kaappiin. Ilmeisesti kylmien juomien sesonki on ohi.

Vaahteranlehdet ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua. Suurin osa puista on edelleen vihreitä, mutta siellä täällä näkyy oransseja laikkuja. Katselen lehtiä joka päivä kun pyöräilen keisarillisen puiston läpi koululle.

Niissä on nyt paljon sitä väriä, joka on yhtä aikaa punainen ja vihreä.

Kielioppiseminaarin esimerkkilauseet ovat välillä ilahduttavia:

火星にも生命が存在するというのは、事実かどうかはともかく、夢のある話だ。

"En nyt ota kantaa siihen, onko Marsissa todellisuudessa elämää, mutta unelmoin sellaisesta."

Monday 15 October 2007

Paluu lapsuuteen

Välillä on ihan yläastefiilis. Opetus etenee hitaasti, ja teen läksyjä tunneilla. Asuntolamme parikymppiset jenkit pitävät viikonloppuisin bileitä, joissa liioittelevat seksuaalista kokeneisuuttaan. Seuraavana päivänä on vuorossa "Mä olin eilen NIIN kännissä" -selostus.

Tänään tuli kuitenkin ala-astefiilis, kun olin saanut kotitehtäviini (ne pitää aina palauttaa opettajalle, joka sitten korjaa virheet) leiman! Siinä on omenaa kärsänsä päällä tasapainotteleva norsu ja teksti "yoku dekimashita" ("osasit hyvin").

Palautin perjantaina yhden tehtäväpaperin, jonka dedis oli vasta tänään. Kun sain sen takaisin, siihen oli kiinnitetty vaaleanpunainen post it -lappu, jossa luki "palauta tämä uudestaan sitten kun tehtävät on ensin tarkistettu opettajan kanssa tunnilla". Välillä hämmentää, miksi kaikkien on aina tehtävä kaikki samalla tavalla eikä mitään poikkeuksia voi olla. Enkä myöskään ihan ymmärrä, miksi tehtävät yleensä tarkistetaan kahteen kertaan (läksyt käydään aina ensin opettajan kanssa läpi tunnilla ja sitten ne paperit vielä jätetään opettajalle, joka korjaa ne kotona).

Mutta huolehtimiskulttuurissa on hyvätkin puolensa. Tänään heti aamutunnilla opettaja tuli tuomaan minulle monisteen, jonka olin unohtanut toisen opettajan luokkaan perjantaina. En usko että Suomessa tehtäisiin vastaavaa. Monisteessa ei ollut nimeäni, joten jään ihmettelemään, mistä opettajat tiesivät sen olevan juuri minun. Siitäkö, että se oli löytynyt paikalta jolla istuin, vai siitäkö, että siinä oli merkintöjä minun käsialallani?

Su 14.10. Asuntola-asiaa

Arvoisat lukijat ovat varmasti eläneet jännityksessä, koska en ole vielä kertonut tarkemmin, mitä pari viikkoa sitten pidetyssä asuntolan "general meetingissä" tapahtui. Nyt on aika korjata asia. Kyseessä oli melko turha kokous, jossa valittiin jokaisesta kerroksesta kaksi "johtajaa". Näiden "johtajien" tehtävänä on valvoa, että kerroksen kukin asukas siivoaa keittiön omana siivousvuoronaan. "Johtajat" myös keräävät muilta asukkailta rahaa, jolla ostavat keittiöön mm. astianpesuainetta. Lisäksi päätettiin, että asuntolan yleisiin vessoihin ei osteta vessapaperia, koska kukaan ei käytä niitä (jokaisessa huoneessa on oma vessa).

Tavallaan oli kiinnostavaa seurata kokousta ihan antropologiselta kannalta. Nähdä, miten japanilaiset tytöt käyttäytyvät virallisesti muodollisessa tilanteessa, vaikka paikalla ei ole mitään ulkopuolista auktoriteettia. Toisaalta kokouksen sisältö ei kiinnostanut hirveästi. Päättäkööt, mitä päättävät. Jos olosuhteet käyvät liian epämiellyttäviksi, voin muuttaa pois. Olisipa valtionhallinto yhtä helppoa.

Kuulemma Halloween-bileisiin on saatu lupa kutsua miehiä, koska kyseessä on juhlat ja erityistilaisuus. Miehet saavat tulla ainoastaan loungeen, eivät asuinkerroksiin tai asukkaiden huoneisiin. Koska bileissä juodaan viinaa ja kanrinin ei ole paikalla, kaikki varmasti noudattavat sääntöä, eikä mitään "sopimatonta" tapahdu…

Minun makuuni asuntolassa on vähän liikaakin "ebentoja" ("event"). Torstaina on ruokailta. Kaikkien on valmistettava omalle maalleen tyypillistä ruokaa. En edes tiedä, mikä on tyypillisen suomalaista (luultavasti se olisi jotain todella pahaa). Mitä hyvänsä se onkin, on aika epätodennäköistä, että Kiotosta löytyisi sopivia aineksia. Enkä minä osaa tehdä ruokaa. Tänään epäonnistuin kananmunien keittämisessä (niitä ei kannata unohtaa liedelle, kun menee suihkuun - vesi saattaa nimittäin kiehua loppuun ja sen jälkeen on aikamoinen sotku siivottavana). Ehkä vietän ruokaillan kirjastossa kielioppimonisteiden ja internetin ääressä. Tai sitten vien Suomesta tuomani karkit ja suklaat, vaikka ilmoituksessa sanottiin "main dish".

Eilen kanrinin-täti oli kopissaan alakerrassa, vaikka oli lauantai. Olin kuvitellut, että sen työaika on arkisin klo 9-17. Mutta ehkä tuossa ei ole mitään kummallista, onhan täällä esim. yliopistollakin luentoja lauantaisin (minulla tosin ei onneksi). Kanrinin muistuttaa melko lailla suomalaista kerrostalokyylää (joskin hymyilee enemmän kuin ne tavallisesti) ja kommunikoi mm. jättämällä lappuja hissiin ja alaoveen ("Muista, että sähkölasku on maksettava lokakuun loppuun mennessä!", "Älä heitä tyhjiä pulloja sekajätteeseen!", "Viime aikoina tumppeja on löytynyt tupakointialueen ulkopuolelta", "Nämä kengät oli jätetty eteiseen, kenenköhän ne mahtavat olla?"). Kanrininin työtehtäviin kuuluu mm. postin lajittelu, sääntöjen valvominen, yleinen järjestely ja talkkarihommat (merkki merkiltä käännettynä "kan-ri-nin, 管理人" on suurin piirtein valvonta-järki-ihminen, ja elektroninen sanakirjani antaa sanalle "kanrinin" käännökset "manager, caretaker, custodian, superintendent, janitor, administrator, maintenance man").

Mutta asuntolassa on hyvätkin puolensa. Tämä on todella lähellä kampusta - kävellen sinne pääsee kymmenessä minuutissa ja pyörällä vielä nopeammin (ja kaiken lisäksi reitti kulkee keisarillisen puiston läpi). Huoneessa on suurin piirtein kaikki tarvittavat mukavuudet, ja täällä on suhteellisen rauhallistakin (liikenteen melua ei juuri kuulu, ainoat häiriötekijät ovat vastapäinen talo, jossa on viikonloppuisin bileitä ja vieressä oleva koulu, jonka pihalla on toisinaan viikonloppuisin meluisia urheilutapahtumia). Lisäksi täällä asuu japanilaisia opiskelijoita, ja japania tulee puhuttua lähes päivittäin.

Friday 12 October 2007

Villi perjantai-ilta

Törmäsin japanilaiseen naapuriin kun olin matkalla kirjastolle viettämään villiä perjantai-iltaa internetin ihmemaassa. Naapuri sanoi olevansa menossa luennolle. Viimeinen iltaluento on klo 20:15-21:45. Tai sitten se valehteli ja oli menossa love-hotelliin, mistä sitä ikinä tietää. :P

Kulttuurieroja

Japanissa on ihan yleistä, että asutaan vanhempien luona (vaikka olisi ihan oikea työpaikkakin) kunnes mennään naimisiin (naisten keskimääräinen avioitumisikä on muistaakseni 28, miesten hieman korkeampi). Muutama meidän opettajistammekin on sanonut olevansa "parasaito shinguru" ("parasite single").

Tänään aiheesta keskusteltiin japanintunnilla ja vertailtiin eri maiden tapoja. Menin sanomaan, että suomalaiset muuttavat pois kotoa nuorina ja että vanhempien luona asuvia aikuisia pidetään yleensä Suomessa vähän outoina. Itäaasialaiset (joista suurin osa on asunut vanhempiensa luona tänne tuloon asti) alkoivat kilvan selittää, että vanhempien luona asumisessa ei ole mitään väärää tai kummallista. Alkoi vähän nolottaa ja tuli sellainen olo, että loukkasinkohan nyt jotakuta. Etenkin koska japania puhuttaessa ei ole tapana sanoa asioita kovin suoraan (mitä en valitettavasti usein osaa olla tekemättä).

Siinä keskustelussa tuli sitten esille myös toinen kulttuuriero. Puolustellessaan vanhempien kanssa asumista itäaasialaiset sanoivat esim. auttavansa kyllä kotitöissä tai antavansa vanhemmille rahaa omasta palkastaan. Mutta minun nähdäkseni Suomessa ei muuteta pois kotoa, jotta vanhemmilla olisi helpompaa. Kotoa muutetaan, koska halutaan itsenäistyä ja saada sellaista yksityisyyttä ja omaa rauhaa, joka tuntuu täällä olevan aika harvinaista. Eli itsekkäistä lähtökohdista.

*

Yleensä meidän japanintunneillamme selitetään uusien sanojen merkitykset yksinkertaisempia sanoja käyttäen ja vähän liiankin pitkällisesti (en ihan ymmärrä, mitä järkeä siinä on, kun kaikki kuitenkin omistavat sanakirjan). Viime viikolla esimerkkilauseessa oli "mikon no haha" (naimaton äiti). Opettaja (miespuolinen) sanoi vain, että kaikki ymmärtänevät tarkemmin selittämättäkin mitä se tarkoittaa. Siinä oli sellainen nyanssi, että on sanomattakin selvää että on aika noloa saada lapsi jos ei ole naimisissa ja koko luokan olisi nyt hyvä tirskua hieman.

Olin vähällä sanoa, että Suomessa naimattomissa äideissä ei ole mitään kummallista. Mutta ei siitä olisi ollut mitään hyötyä. Ihmisille olisi vain tullut huono mielikuva Suomesta. Tiettyjä kulttuurieroja ei oikein pysty selittämään kertomatta samalla laajemmin taustalla vaikuttavista ajattelutavoista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Luokkahuone ei ole siihen hyvä paikka. Parasta olisi varmaankin, jos voisi jutella ihmisten kanssa kahden kesken, miettiä ensin mistä asioista ollaan samaa mieltä ja alkaa sitten selvittää, mistä erimielisyydet juontavat juurensa. Mutta siihen minun kielitaitoni ei riitä.

*

Tänään jouduin puheisiin kanrinin-tädin kanssa, koska minulle oli tullut kirjattu kirje (pankkikortti japanilaiselle tilille). Meillä on omat postilokerot, joihin posti tavallisesti laitetaan, mutta kirjatut kirjeet on pyydettävä henkilökohtaisesti kanrinin-tädiltä. Kun olin vetänyt nimmarini kirjaan, johon saadut kirjeet kuitataan, täti huomautti että olin laihtunut. Sanoin, että se on hyvä (on ollut ihan tarkoituksenakin saada pari kiloa pois). Täti alkoi kysellä, syönkö kunnolla. Ehkä hän kuvitteli, etten tiedä, mitä "yaseru" tarkoittaa. Lisäksi täti kosketti poskeani (mikä oli todella epämiellyttävää, mutta en tiennyt kuinka huomauttaa asiasta vaikuttamatta todella törkeältä - vaikka toisaalta, ei tuollainen koskettelu minun ymmärtääkseni japanilaiseen kulttuuriin kuulu, joten kai minulla olisi oikeuskin älähtää jotain - ilmeisesti se täti ei joko osaa lukea torjuvaa ruumiinkieltä tai ei vain välitä) ja selitti kuinka se oli ollut pyöreämpi tullessani Kiotoon (ihmekös tuo, kun Tokiossa tuli syötyä joka päivä kakkuja).

Täytyy oikeasti varautua selittämään tädille, että olen 28-vuotias, muutin pois vanhempieni luota kymmenen vuotta sitten ja olen aikaisemminkin asunut yksin ulkomailla, joten minusta ei tarvitse olla huolissaan. Mutta se on vaikeaa, koska täti harvemmin ymmärtää, mitä sanon. Tämä on hivenen kummallista, sillä esim postivirkailijoilla ei yleensä ole ongelmia minun japanini kanssa.

*

Mutta kerrotaanpa sitten lopuksi vielä hyviä uutisia, ettei lukijoille jää sellainen kuva että elämä täällä olisi vallan kamalaa. Päivän viimeisestä tunnista jäi hyvä mieli. Pidän siitä senseistä kun se on niin energinen. Huomenna menen katsomaan Daimojia, "isoja kirjoitusmerkkejä". Ne ovat sellaisia vuorilla olevia kiinalaisten merkkien muotoisia alueita, joilta on raivattu pois kasvillisuus. Esim meidän talon katolle (missä on telineitä pyykkien kuivattamista varten) näkyy suurta tarkoittava merkki.

Thursday 11 October 2007

"omaa" ja "lainattua"

Ajoittain jaksaa huvittua siita, kuinka taalla yhdistellaan "japanilaisia" ja "vierasperaisia" asioita.

Tanaan lounastauolla (se on klo 12:15-13:15) ruokalan edessa oli iso show. Yliopiston orkesteri soitti, pari miespuolista opiskelijaa hakamoissa teki katoja, ja taustalla tanssi joukkue amerikkalaisten cheerleaderien tapaan pukeutuneita japanilaisia tyttoja. Valilla huudettiin mikrofoniin japaniksi "ponnistelemme lapi vaikeiden ja surullistenkin aikojen" ja muita yhta mahtipontisia sloganeita. Doshishan baseball-joukkue (kyseinen urheilulaji on muuten saavuttanut suunnattoman suosion Japanissa jo paljon ennen toista maailmansotaa - aikoinaan joku amerikkalainen lehtimies kuvaili Pearl Harboria "baseballin tappioksi") pelaa joskus ihan lahiaikoina Ritsumeikanin yliopistoa vastaan, ja nyt nostatetaan ihmisten fiiliksia.

Iltapaivaluennon jalkeen kavin kampuskahvilassa juomassa mattcha frappen. Se on kuin cafe frappe, mutta kahvin sijasta se tehdaan mattchaan, eli sellaiseen jauhemaiseen perinteiseen vihreaan teeheen. Se on samaa teeta, jota kaytetaan teeseremoniassa (teeta valmistettaessa se jauhe liuotetaan veteen). Italialainen kaverini (joka juo automaattikahvia, koska taalla on kuulemma samantekevaa mita juo kun kahvi on kuitenkin aina pahaa) tuhahteli. Mun mielestani mattcha frappe on ihan hyvaa.

Monday 8 October 2007

Kuuma!

Hieman yli kolme tuntia aikaa istua kirjastossa ja tehda laksyja ennen seuraavan luennon alkua (kuten arvoisa lukija huomaa, olen parhaillani suorittamassa mainittua toimintaa). Ilmastointi on saadetty 27 asteeseen, ja tuntuu etta nukahdan tanne.

Kansai Flea Market No. 844. October 5. 2007 (personals):

"Magic Lessons. Add value to yourself. kansaimagic@gmail.com"

"I teach you Japanese for free. Instead please teach me your language for free. E-mail: #### Name Miki Sex Man"

Sunday 7 October 2007

su 7.10.

Tänään teimme yhteen kurssiin liittyen retken Yase Ohara -temppeliin ja Arashiyamaan. Sellaista ihanaa vihreää vuoristoa, jonka läpi kulkee rautatie, ihan kuin niissä stereotyyppisissä Japani-kuvissa. Ja niiden vuorten välissä laaksossa sellainen mahtava joki, jota pitkin turisteja kuljetetaan veneissä suhteellisen halvalla (sinne täytyy palata vielä). Tällaisina päivinä vakuutun entisestään siitä, että Japani on kaunein maa, jossa olen käynyt. Sekä ihmisten rakentamat puutarhat että vuorilla oleva villi luonto ovat häkellyttäviä. Unohdin kameran kotiin, mutta kaverit lupasivat lähettää kuvia sähköpostissa.

Meitä kuljetti autolla opettajamme ystävä, inkkarihenkisesti pukeutuva 8-vuotiaan pojan yksinhuoltajaisä, eli luullakseni sellainen hieman erilainen japanilainen. Poika piti suunnattomasti hyönteisistä ja osti jostain pikku kojusta itselleen lemmikiksi rukoilijasirkan. Aikoi pyydystää sille ötököitä ruoaksi. Isä oli kovasti Hanoi Rocksin fani ja vaikuttui kauheasti kun kerroin, että Turussa asuessani osuin usein Aninkaistenkadun Seven Eleveniin yhtä aikaa Mike Monroen kanssa. Big in Japan ja niin edelleen…

Muissa uutisissa - asuntolassamme järjestetään isot Halloween-bileet, joihin saa kutsua kaikki kaverinsa. Poikkeuksellisesti myös miesten tuominen on ok. Julisteita on joka kerroksessa, ja niissä lukee ihan selvällä japanilla "danji mo OK", eli kanrinin-talkkaritäti pakostakin tietää asiasta. Mitäköhän lahjuksia bilejärjestäjätytöt ovat tädille ostaneet? Omien tulevaisuudensuunnitelmien kannalta olisi ihan kiva tietää. Välillä tuntuu, etten ikinä opi ymmärtämään tätä kulttuuria.

*

Satunnaisia huomioita:

Kaikki tietävät niistä japanilaisten suosimista paidoista, joiden englanninkielisissä teksteissä (esim Dream neurotic here wonder melodramatic) ei ole mitään järkeä. Ostin tällä viikolla sadan jenin kaupasta muovitaskuja, joissa on ranskankielistä tekstiä. Ranskani on kauheassa ruosteessa, mutta ne herättivät silti huvitusta. "Le temps n'est pas à recevoir mais à creer. Heureuse et excitée. Quel genre de temps voulez-vous? Combien d'heures "distraites" avez-vous? De courtes vacances que j'ai trouvées. Quel genre de temps voulez-vous? Voila mon temps secret exclusif…"

Kännykkäni automaattinen tekstisyöttö (joka siis luonnollisesti toimii vain japaniksi kirjoitettaessa) ehdottaa tiettyjen sanojen jälkeen hymiöitä. Kun kirjoitin viestiin "gomen" ("sori"), puhelin ehdotti sivukuvaa tytöstä joka painaa päänsä ja liittää kädet yhteen. Usein puhelin myös ehdottaa sellaista nuottimerkkiä tiettyjen fraasien jälkeen. En tiedä miksi. Hymiöitä ja muita pikku ikoneita on puhelimen valikossa tarjolla mielin määrin - perushymynaamojen lisäksi löytyy erilaisia eläinpäitä, tähtiä, sydämiä, ruokaluvälineitä…

Suomi on jo nyt ihan ruosteessa. Välillä pitää pysähtyä miettimään, mikä on kieliopillisesti oikea muoto jossain lauseyhteydessä. Luen omaa blogitekstiäni ja näen että se on kauheaa kieltä, mutta uudelleenkirjoittaminen vaatisi tarkempaa pohtimista, ja olen siihen liian väsynyt. Ajatus kulkee osin japaniksi, osin englanniksi. Välillä tulee hetkiä, jolloin en pysty puhumaan kumpaakaan - kuin olisin unohtanut kaikki sanat tykkänään.

*

Muita satunnaisia huomioita:

Tulisen ruoan syöminen voi olla aika noloa kulttuurissa, jossa niistäminen on niin likaista että sitä ei voi tehdä julkisesti.

Wednesday 3 October 2007

ma 31.9.

Selkä on kipeä. Onkohan tuo futon liian kova?

su 30.9.

Satunnaisia huomioita:

Japanin kielen ja kulttuurin opetuskeskuksen toimistotäti hämmentyi, kun en muistanut ulkoa äitini puhelinnumeroa.

Eilen yritin paistaa tofua teflonpannulla, mutta se ei onnistunut, koska pannu oli liian kevyt. Keittolevyni kuvitteli, että sen päällä ei ollut mitään, alkoi piipittää raivostuttavasti ja sammui sitten itsestään (eläköön japanilainen huipputeknologia). Pannu on kulunut ja sen pohja on epätasainen, eikä pannun painaminen levyä vasten auttanut mitään.

Huomenna on iltakymmeneltä loungessa asuntolan "general meeting". En tiedä yhtään, mitä se tarkoittaa. Joku oli jättänyt ulko-oveen lapun, jossa ilmoitti että moinen kokous pidetään. Koska se on tämän syksyn ensimmäinen, kaikkien odotetaan tulevan paikalle. Mitään allekirjoitusta lapussa ei ollut, joten en tiennyt, kuka sen oli jättänyt.

Olen yrittänyt lukea Handbook for International Studentsista ohjeita uutta asuntoa etsiville. Se on hieman hidasta, koska ainoastaan otsikot ja sairausvakuutusta (jota en tarvitse, koska minulla on jo sellainen) koskevat osiot on käännetty englanniksi eikä kanji-merkkien ääntämisohjeita ole kirjoitettu foneettisella furiganalla.

Ilmat ovat viilenneet, ja tänään sataa. En ole pitänyt ilmastointilaitetta päällä kahteen vuorokauteen.

Viime keskiviikkona kävin kaupunginvirastossa anomassa oleskelulupatodistusta. Minulle sanottiin, että sen tekemisessä menee viikko, koska hakijoita on niin paljon. Olin pettynyt. Kännykkäliittymää ja pankkitiliä avatessa nimittäin tarvitsee oleskelulupatodistuksen. Perjantaina kuulin jenkeiltä, että oleskelulupatodistuksen saa heti jos vain menee pyytämään sitä kaupunginvirastosta. Marssin sinne, täytin yhden lomakkeen ja sain oleskelulupatodistukseni ilman mitään ongelmia. Virastotäti tosin yritti myydä niitä minulle kolme kappaletta (maksavat muutaman euron kappale). Hän väitti, että pankit ja puhelinyhtiöt vaativat saada pitää todistuksen, mikä ei ole totta (paperista otetaan vain kopiot). Mutta nyt minulla on viimein kännykkäliittymä!

Kävin tänään ostamassa särkylääkkeitä. Pyysin ibuprofeiinia. Saamissani tableteissa on 150 mg ibuprofeiinia (normaaliannokseni on 400-1200 mg kivusta riippuen), 60 mg ariruisopuropiruasechirunyoosoa (nyooso tarkoittaa ureaa, mutta muuta en tuosta juuri ymmärrä) ja 80 mg kofeiinia. Haluaisin syödä lääkkeitä ennen nukkumaanmenoa ja kyetä syömään riittävät määrät ibuprofeiinia ilman suunnattomia määriä kofeiinia…

Joku englantia puhuva setä tuli juttelemaan minulle kadulla ja väitti käyneensä Suomessa. Setä sanoi, että 40 vuotta sitten Suomessa kukaan ei osannut englantia (mikä lienee totta), mutta nykyään kaikki osaavat sitä (mikä lienee myös totta). Sedän mukaan tämä johtuu siitä, että Suomi oli osa Neuvostoliittoa.

pe 21.9.

pe 21.9.

Hyvä päivä tänään! Lähtötasokokeen haastattelu meni todella yllättävän hyvin. Tuli sellainen olo että kerrankin onnistun jossain ja että kyllä mä tulen täällä pärjäämään. Oli niin onnellinen olo, että tämä meno täällä nauratti enemmän kuin ahdisti.

Täällä on sellaisia parikymppisiä jenkkejä, jotka puhuvat pornosta ja kikattavat. Sitten on itäaasialaisia, jotka puhuvat keskenään kiinaa tai koreaa ja enimmäkseen eristäytyvät omiin porukoihinsa. Aina kun tapaa jonkun eurooppalaisen, tulee huojentunut olo.

Tänään koululla piti olla 9:50. Sinne kävelee 10 min. Lähdin kotoa (pyörällä) klo 9:40. Talkkaritäti tuli kauhistelemaan sitä kuinka olen myöhässä (en muuten myöhästynyt).

Orientaatiossa meille mainostettiin lokakuun alussa järjestettäviä vaihto-opiskelijoiden tervetuliaisjuhlia. Niihin pitää ilmoittautua etukäteen. Asiasta kertonut täti korosti, että juhlissa ei sitten juoda viinaa eikä polteta tupakkaa. Asuntolan alakerrassa on iso juliste, jossa varoitellaan alkoholin vaaroista. Välillä on sellainen olo kuin olisin joutunut takaisin yläasteelle.

Mutta just nyt kaikki tää lähinnä huvittaa.

kunhan kirjoittelen

ke 19.9.2007

Mitähän sitä nyt kirjoittaisi? Päivä on mennyt asioita hoitaessa. Mutta nyt mulla on pyörä! Ja astiota. Ja WC:n puhdistusainetta. Ja jos haluan, saan oman telkkarinkin (mahtaisikohan se edes mahtua tähän huoneeseen).

Tavallaan olen kateellinen niille ihmisille, joilla on yksityisempi asumisjärjestely. Esim. tänään tapaamani korealainen tyttö asui tavallisessa asuintalossa, josta yliopisto on vuokrannut huoneita vaihto-opiskelijoille (enimmäkseen miespuolisille). Toisaalta täällä on se hyvä puoli, että tulee koko ajan puhuttua japania ja tutustuu niihin japanilaisiin opiskelijoihin, joita täällä asuu. Mun seinänaapuri on kotoisin Okinawalta, lukee lakia ja vaikuttaa ihan mukavalta.

Toisaalta on vähän hassu olo kun olen vanhempi kuin kukaan muu täällä. Tänään oltiin pienellä porukalla syömässä (sekä japanilaisia että meitä vaihto-opiskelijoita), ja porukan toiseksi vanhin tyttö oli mua viisi vuotta nuorempi.

Mutta sentään japanin puhuminen on alkanut sujua vähän paremmin. Aluksi olin varma, että kaikki muut puhuu mua paremmin, mutta tänään huomasin että ei nekään aina ymmärrä mitä niille sanotaan. Lisäksi tuntuu että mä olen täällä asuntolassa asuvista länsimaalaisista ainoa, joka osaa yhtään lukea kanjeja. Jotenkin olin kuvitellut, että kaikilla tänne tulijoilla olisi japani pääaineena, mutta nää muut tuntuu opiskelleen sitä ainoastaan sivutoimisesti.

Tuesday 2 October 2007

Perillä

ti 18.9.2007

Asuntolassa. Oudoltahan tämä yhteisöllisyys täällä tuntuu. Minut haettiin Kioton rautatieasemalta (joskin jouduin soittamaan kertaalleen Doshishan kv-palveluihin ennen kuin löysin minua vastaan tulleet tytöt). Kun pääsin asuntolalle, kaikki neuvottiin kädestä pitäen. Kanrinin-talkkaritädin (joka ei puhu lainkaan englantia) toimistossa selitettiin uudestaan kaikki asuntolan säännöt (jotka olin lukenut minulle tulleesta mailista). Sitten täti vei minut huoneeseeni ja näytti suunnilleen jokaisen valokatkaisijan paikan.

Tämän jälkeen japanilaiset tytöt kuljettivat minut lähimpään ruokakauppaan ostoksille ja selittivät sellaisia käytännön asioita (kuten mikä on sadan jenin kauppa) jotka aiemmin Japanissa käyneenä jo tiesin. Siinä vaiheessa alkoi vähän ahdistaa. Olisin saanut itse kaiken selville huomattavasti nopeammin. Mutta yritän kovasti olla kärsivällinen, vaikka kädestä pitäen neuvominen ja kaikki huolehtiminen ahdistaakin. Tekisi mieli sanoa, että olen aikuinen ihminen ja käynyt ulkomailla ennenkin.

Sääntöjä täällä piisaa. Osan niistä ymmärtää, osaa ei. On ihan fiksua että sisällä ei saa tupakoida tai että iltaisin pitää olla suht hiljaa että ihmiset saa nukkua. Mutta sitten on niitä asioita joita liberaalina pohjoismaalaisena ei vain voi käsittää. Tämähän on ensinnäkin tyttöjen asuntola, eikä taloon saa tuoda miehiä (miehet eivät siis saa tulla edes ovesta sisään). Ala-aulassa on tussitaulu, jossa on kaikkien nimet ja jokaisen kohdalla magneetti joko kohdassa "paikalla" tai "poissa". Sitä on asianmukaisesti siirreltävä. Jos aikoo olla öitä poissa, se on kirjoitettava tauluun (myös syy on mainittava). Kotiintuloaikaa ei ole (mitä japanilaiset saattajatyttöni tuntuivat pitävän hämmentävänä), mutta kanrinin-täti sanoi ettei silti kannata olla ulkona myöhään, koska siellä on vaarallista (ja pah!).

Alakerran aulassa on erityinen varoituslappu, jossa sanotaan että miesten tuominen taloon on ehdottomasti kielletty. Siinä sanottiin, että tätä "most fundamental rule of Richard's house" on rikottu ja loungesta on nähty poistuvan mieshenkilöitä 29. ja 30.8. Lisäksi muistutetaan, että yhdessä elettäessä itsekäs käyttäytyminen (mitä miesten sisään päästäminen ilmeisesti on) ei sovi ja että jos jää kiinni miesten tuomisesta, saa kenkää asuntolasta. Richard's Housea vastapäätä olevassa Hawaii Housessa näyttäisi asuvan (tai ainakin hengaileva parvekkeilla) sekä miehiä että naisia. Miksi ne majoittivat mut juuri tänne? Mene ja tiedä. Ja tietysti tämä kaksinaismoraali ottaa päähän, koska toki naiset saavat tulla poikien asuntolaan.

Meillä on täällä joka kerroksessa yhteiskeittiö ja lisäksi alimmassa kerroksessa on lounge, jossa voi hengailla ja katsella telkkaria. Lisäksi jokaisessa huoneessa on kaikki tarvittavat mukavuudet - kylppäri, keittolevy, jääkaappi, pakastin, ilmastointilaite… Mutta kaikki on hirveän kliinistä (ehkä se johtuu siitä että tämä talo on upouusi, viime vuonna valmistunut). Tulee sellainen olo kuin olisi jossain hoitolaitoksessa.

Lisäksi kaikki täällä (kylppäri, keittiöt, pöytä…) on suunniteltu minua pienemmälle ihmiselle, japanilaiselle naiselle. Tuntuu todella oudolta olla yhtäkkiä keskivertoa pidempi, kun olen Suomessa tottunut olemaan pieni.

Mutta kyllä tämä tästä. On ihanaa kun on sentään oma huone, jossa saa olla rauhassa. Sitä paitsi asuntolan sijainti on käytännöllinen (10 min kävelyä koululle) ja vuokra halpa. Huone on japanilaisittain tilavakin (16 m2), ja täällä tosiaan on kaikki mukavuudet (jopa oma parveke!). Lisäksi ikkunasta on ihana näköala. Ehkä tästä saa hieman sisustamalla kodikkaamman.