Kommenteista (pahoitteluja)

Ilmeisesti olen ehkä epähuomiossa poistanut kommentin edellisestä merkinnästä. Tai blogi ainakin väittää, että yksi kommentti on poistettu. Olen pahoillani tästä - en ole huomannut koko kommenttia, saati tietoisesti poistanut sitä (sen sijaan olen editoinut blogimerkintääni - olisiko kaukaa haettua olettaa että kommentti voisi hävitä siinä samalla? Vai tarkoittaako "Comment has been removed by the author", että kommentoija itse on sen poistanut?). Mutta toivon, että lukijoilla on kärsivällisyyttä mahdollisten kommenttien suhteen - en aina edes huomaa, että moisia on tullut (tosin asian pitäisi nyt olla korjattu)! Ja pahoittelut vielä sille henkilölle, jonka kommentti tuli vahingossa poistetuksi, jos näin tosiaan kävi!

K.

Havaintoja Tokiosta

Juliste puistossa: sinitaivas, muutama pilvenhattara, lehmiä vehreällä laitumella. Teksti:

"Beautiful earth.
Pure water,
Clean air...
The all is our source.
Having us,
Smoking with a manner."

Kuvan alareunassa on hyvin pieni teksti, jossa kehotetaan lopettamaan tupakointi koska se on ympäristölle haitallista ja muutenkin pahasta. Toisaalla apteekin (jonka oven yläpuolella lukee isoin kirjaimin "DRUGS") hyllyt on nimetty sisällön mukaan: Cigarettes, Internal Medicine, Pain Relever [sic], Women's Hygiene...

*

Lifeplanner-ohjelmalla voi tehdä elämänsuunnitelman. Se on taulukko, jonka jokainen sarake vastaa yhtä suunnitelman tekemisestä kulunutta vuotta. Riveillä ovat suunnitelman tekijä itse ja tämän perheenjäsenet (vanhemmat, aviopuoliso, lapset). Jokaisessa ruudussa lukee, kuinka vanha kyseinen henkilö on kyseisenä vuonna ja mitä merkittävää tämän elämässä on suunniteltu tapahtuvaksi silloin (osa vuosista on tyhjiä ja osa tapahtumista kattaa useita vuosia). Alimmaisessa sarakkeessa ovat koko perhettä koskettavat tapahtumat kuten uusien autojen ja asuntojen ostaminen (lähes kaikki Life Planiin merkittävä luonnollisesti liittyy rahankäyttöön).

Ohjelmassa on esimerkkiluontoisesti neljän kuvitteellisen henkilön Life Planit. Kahden lapsen isän Life Planin merkittävimmät menoerät liittyvät lasten koulutukseen: molemmat yksityiseen päiväkotiin, yksityiseen kouluun ja yksityiseen yliopistoon (molemmille on merkitty pääaineeksi "humanities"). Lisäksi suunnitelmaan on kirjattu, että vanhempi lapsista menee naimisiin 27-vuotiaana, nuorempi 28-vuotiaana.

Naimisissa olevan lapsettoman miehen Life Plan puolestaan nostattaa merkittävän ongelman: millä rahoilla vaimo elää miehen kuoltua? Ohjelma ehdottaa suunnitelmanmuutosta. Mikäli pariskunta käy vuosittaisen matkansa sijasta ulkomailla vain viiden vuoden välein ja lisäksi vaihtaa autoa hieman harvemmin, vaimo voi viettää vanhuutensa päivät Välimerellä, missä on jo aiemmin asunut miehensä kanssa (syynä tämän työkomennus).

Morbidi uteliaisuus saa minut tarkistamaan, kuinka pitkälle Life Planit jatkuvat. Yleensä noin suunnitelman tekijän 89. ikävuoteen asti. Hautajaiskustannuksia niihin ei ole merkitty (eikä sivunmennen sanottuna esim. vanhempien kuolinvuosiakaan).

*

Vanhempi pariskunta istuu viinibaarin lämmitetyllä terassilla. Muuten tämä voisi olla Euroopassa, mutta pariskunta (japanilainen, tietysti) tuijoittaa minua hyvin avoimesti ja tarjoilijan (joka kaataa parhaillaan viiniä vanhan naisen lasiin) kasvoja peittää valkoinen hengityssuojain.

Tokiossa!

Kun saavuin tänään Tokioon, tuntui kuin olisin päässyt pois Japanista (niin, olen ollut täällä juuri niin kauan, että "päästä" on oikea sana). Aseman ihmismassa oli miellyttävän anonyymi. Tajusin, että Kiotossa minulla oli jatkuvasti ollut sellainen olo kuin minua tarkkailtaisiin. Jos vielä joskus tulen pidemmäksi ajaksi Japaniin, haluan asua Tokiossa. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt.

Ennen tänne saapumista kävin Takayamassa ja näin Japanin Pohjoiset Alpit (Kita Arupusu, en tiedä, miksi vuorilla on sellainen nimi tai millä nimellä niitä kutsuttiin muinoin). Minulla oli melkein valkea joulu (tai oikeammin: minulla oli valkea melkein joulu) - vuorilla oli 27.12. enemmän lunta kuin Helsingissä (uskoakseni) yhtenäkään tämän talven päivänä.

案の定

Torstai-iltana näin erään hotellin pihalla japaninvaahteran, johon oli kiinnitetty muovisia lehtiä. Mitä minä sanoin, mitä minä sanoin? Yövalaistuksessa ne näyttivät yllättävän aidoilta. Osasyy siihen, miksi kaikkein kuuluisimmat ruskankatselupaikat eivät koskettaneet minua niin paljon kuin olisin kuvitellut, oli siinä, että vaahteranlehdet näyttivät niissä ihan liian samanlaisilta kuin kuvissa, ihan liian samanlaisilta kuin muovikopionsa. Mutta japanilaisilla on pitkät perinteet keinotekoisesta luonnosta. Jo Sei Shonagon kirjoittaa kirsikkapuihin kiinnitetyistä tekokukista.

*

Tänään ovikelloani soittivat Jehovan todistajat, ensimmäistä kertaa Japanissa. En ollut tullut ajatelleeksi että täälläkin voi tapahtua sellaista. Huvittavana kulttuurierona sekä minä että jehovat olimme huomattavasti kohteliaampia kuin Suomessa vastaavassa tilanteessa.

Runous ja kuolema

Japani ei onnekseni ole toonikieli (epämusikaalisena surkimuksena en luultavasti koskaan opi ääntämään kiinaa kunnolla). Joskus intonaatioon liittyy kuitenkin merkityseroja. Lauseet 詩が好きだ ja 死が好きだ ääntyvät molemmat "shi ga suki da", mutta erilaisilla intonaatioilla (ensimmäisessä tapauksessa äänenkorkeus nousee ensimmäisen tavun, "shi" jälkeen, jälkimmäisessä äänenkorkeus laskee ensimmäisen tavun jälkeen ja nousee uudestaan lopussa olevan "ki"-tavun kohdalla). Ensimmäinen tarkoittaa "pidän runoista", jälkimmäinen "pidän kuolemasta".

Opettajamme mukaan romanttiset (romanchikku) ihmiset pitävät runoista, pelottavat ihmiset kuolemasta.
Minä voisin puolestani sanoa, että romanttiset ihmiset pitävät kuolemasta. Mutta japanin sana romanchikku assosioituu vaaleanpunaisiin sydämiin ja onnellisiin loppuihin eikä sisällä eurooppalaisen romanttisen kaikkia nyansseja. Merkitys jää alkuperäistä ohuemmaksi, kuten näille englannista tulleille lainasanoille usein käy.

Ihmiset, jotka pitävät runoista, pitävät luullakseni yleensä myös kuolemasta. Tarkemmin ajateltuna auttamaton epämusikaalisuuteni siis tuskin aiheuttaa suurempia ongelmia japanin opinnoilleni.

Ei tästä joulusta nyt päästä

Joulua täällä ei periaatteessa vietetä, eikä esim joulupäivä ole yleinen vapaapäivä (sitä vastoin uusi vuosi on hieman suomalaisen joulun tapainen perhejuhla). Kaikki ostoskeskukset ovat kuitenkin täpötäynnä mauttomia amerikkalaistyylisiä joulukoristeita, ja kaupoissa soivat kaikkien aikojen ärsyttävimmät joululaulut. Myös mainoksissa puhutaan joululahjoista - näyttää siltä, että tänne on omaksuttu joulusta lähinnä sen kaupalliset puolet.

Ainakin tänä vuonna joulun viettäminen tuntuu kuitenkin olevan muodikasta (ehkä se oli jo aiemmin, mistä minä tietäisin, enhän ollut täällä viime vuonna). Esimerkiksi japanilainen naapurini aikoo mennä jouluna seminaarikaverinsa luo bileisiin. Hän sanoi, että se tuntuu vähän surulliselta ja yksinäiseltä tavalta viettää joulua, mutta muutakaan ei oikein voi kun kerran ei ole poikaystävää. Yleensäkin joulua tunnutaan täällä pitävän romanttisena juhlana (mieleen tulee lähinnä amerikkalainen Valentinen päivä). Tavaratalojen naistenosastot ovat pullollaan "jouluasuja", samanhenkisiä mekkoja joita Suomessa myydään pikkujouluja varten (täällä tietysti helmat ovat lyhempiä ja kaula-aukot siveellisempiä).

Ilahduttava joulutervehdys

"Merry Many Xmas" lukee mun puhelinlaskussani. Eräpäiväkin on joulupäivä. Summan jätän mainitsematta, sanon vain että ulkomaanpuheluja tuli pari kertaa puhuttua.

kylmyysraportti

Nykyisin ilahdun siitä, jos sisällä on kokonaiset 18 astetta. Se on alkanut tuntua lämpimältä. Ei välttämättä tarvitse edes sormikkaita. Olen myös huomannut, että seitsemäntoista ja viidentoista välillä on todella merkittävä ero. Eilen oli vain pakko säätää ilmastointi muutamaksi tunniksi lämmitykselle huolimatta siitä, että se on kallista, epäekologista ja tuhoaa ilmanlaadun.

Byrokratiaa

Meidän täytyy maksaa 2000 jeniä materiaalimaksuja luennoilla jaettavista monisteista. Se tapahtuu ostamalla automaatista neljä 500 jenin arvoista tarralipuketta. Ne viedään Center for Japanese Language and Culturen toimistolle ja liimataan siellä kiinni sellaiseen lomakkeeseen, jossa on oma nimi ja opiskelijanumero. Automaatista saa pariakymmentä sorttia erilaisia tarralipukkeita, joilla voi maksaa erilaisia maksuja eri toimistoissa. Jos ostaa vahingossa vääriä lipukkeita, ne täytyy käydä vaihtamassa rahaksi toisessa toimistossa (ei siis siinä samassa, jossa ne liimataan lomakkeeseen) ja ostaa sitten oikeanlaisia. Rahaksi vaihdettaessa lipukkeet tietysti liimataan siinä toisessa toimistossa erikseen tarkoitusta varten varattuun lomakkeeseen. On tärkeää, että opiskelija suorittaa liimamisen itse, eikä sitä tee esimerkiksi toimiston täti (setiä näissä yliopiston toimistoissa harvemmin näkee).

Muissa uutisissa vaikka se, että ajankäyttö tunnilla oli tänään taas poikkeuksellisen... japanilaista? Kävimme läpi kuuden rivin mittaisen kappaleen, joka oli jo käyty läpi edellisellä tunnilla. Kun kaikki kappaleen kolme virkettä oli luettu ääneen sellaiseen perinteiseen kukin opiskelija lukee vuorollaan -tyyliin, opettaja totesi, että luetaanpa tämä kappale vielä uudestaan. Sitten kolme uutta opiskelijaa lukivat samat virkkeet. En oikein pysty keksimään tälle mitään muuta syytä, kuin että niillä varmaan on jokin tuntisuunnitelma, josta ei sovi poiketa, jolloin ylijäävä aika on vain käytettävä ihan millä hyvänsä tavalla (poislukien tietysti seuraavalle tunnille määrätyn asian käsittelemisen tai opiskelijoiden päästämisen tavallista aikaisemmin tunnilta).

Mutta asiassa on tietysti hyvät puolensa. Luennon aikana ehdin lukea seuraavalla tunnilla olevaan sanakokeeseen niin hyvin, että saan uskoakseni täydet pisteet. Lisäksi opin (tunnin opetukseen liittyen peräti), että sae voidaan (eräässä tietyssä rakenteessa) kääntää melko hyvin englannin sanalla even ja että sikari on japaniksi 葉巻　(hamaki), mikä tarkoittaa sananmukaisesti lehtikääröä.

Japanese Fine Burger and Coffee

Tänään päätin unohtaa hetkeksi vastenmielisyyteni roskaruokaa kohtaan ja kävin testaamassa paikallista hampurilaisketjua, Mos Burgeria. Oikeastaan se yllätti positiivisesti. Ruoka ei ollut pahaa (mikä on paljon sanottu pikaruokahampurilaisista), kertakäyttöastioiden sijasta oli oikeita lautasia ja laseja, hampurilaisen välissä oli tuoretta salaattia eikä edes kovin vähän. Seinällä oli kylttejä, joissa paikan kornin englanninkielisen sloganin "Hamburger is my life" alle oli kirjoitettu japaniksi, kuinka Mos pyrkii käyttämään laadukkaita vihanneksia ja ilmoittamaan selvästi, missä ne on kasvatettu.

Kukaan ei yrittänyt tyrkyttää minulle iljettäviä limsoja, ja ruoan kanssa tajottiin vettä mitään kyselemättä. En oikeastaan tiedä, myytiinkö koko liikkeessä limsaa (nyt harmittaa etten katsonut juomavalikoimaa tarkemmin), mutta ainakaan en nähnyt kenenkään juovan sitä. Muutenkin japanilaiset tuntuvat juovan enemmän teetä kuin ylisokeroituja, lisäaineilla kyllästettyjä virvoitusjuomia. Jopa se kaikkein tunnetuin ylikansallinen virvoitusjuomayhtiö (jonka nimeä kieltäydyn mainitsemasta) tuottaa Japanin markkinoille pullotettua teetä.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka juovat limsaa aterioiden kanssa (myönnettäköön, että olen tehnyt sitä itse krapulapäivänä kebab-ruokalassa - mutta mikä tahansa, mikä millään tavalla liittyy alkoholiin on tietysti poikkeus, sillä alkoholi negatoi kaikkien epäterveellisten aineiden vaikutuksen). En oikein edes jaksa uskoa, että sitä voi pitää erityisen hyvänä, ellei ole lapsesta asti totutellut sen keinotekoiseen makuun.

Viimeisiä ruskaraportteja

Tuntuu oudolta, että on jo joulukuu. Sää muistuttaa Suomen lokakuuta. Ikkunani takana oleva vaahtera on pudottanut ehkä puolet lehdistään. Tänään siinä oli suunnilleen talitiaisen kokoisia vihreävatsaisia lintuja, jotka syystä tai toisesta nokkivat paljaita oksia.

Eilen kävin Kiyomizudera-temppelissä. Pääsylipussa oli merkki 冬 (fuyu, talvi) ja kuva lumen peittämästä temppelistä. Kiyomizudera on yksi suosituimmista ruskankatselupaikoista, mutta eilen siellä ei ollut enää kovinkaan paljon ihmisiä. Olen huomannut, että käy kuten teeseremoniatäti ennusti - monien vaahteroiden lehdet putoavat ennen kuin ne ovat muuttuneet kunnolla punaisiksi, jotkut jo vihreinä. Aiemmin ylistin Japanin syksyn asteittaisuutta. Nyt tulin ajatelleeksi, että olisi ollut hienoa nähdä temppelin puutarha siten, että kaikki puut olisivat olleet ruskaväreissään yhtä aikaa. En tiedä, ovatko Japanin syksyt aina olleet tällaisia vai johtuuko tämäkin ilmastonmuutoksesta.

Jos paras aika tulla katsomaan kirsikankukkia on silloin kun ne ovat juuri pudonneet, saman luulisi pätevän vaahteranlehtiinkin. En silti kokenut niin voimakkaasti kuin olisin toivonut. Yritin kuvitella, miltä lehdet näyttivät heti putoamisen jälkeen, kuinka ne peittivät maan punaisista, keltaisista ja oransseista tähdistä koostuvana mattona ja kelluivat värikkäinä lammen pinnalla. Nyt ne näyttivät pikemminkin roskalta joka esti näkemästä aluskasvillisuutta kunnolla. Aika lailla samalta kuin kuolleet lehdet Suomessa lokakuun lopulla.

Oikeastaan parhaat ruskakokemukseni ovat olleet keisarillisessa puistossa tai jokirannoilla, ei näissä kovasti mainostetuissa temppeleissä. Ehkä siksi, että temppeleissä on monesti jotenkin epätodellinen tunnelma. Joskus niiden puutarhat tuntuvat korostetun keinotekoisilta (ja keinotekoisia ne tietysti ovatkin). Tai ehkä siksi, että temppeleihin tullaan varta vasten ruskaa katsomaan (puhumatta siitä, että ne ovat usein tupaten täynnä ihmisiä), eikä kokemus ole samalla tavoin spontaani kuin silloin jos sattumalta näkee jonkin kauniin puun.

*

Olen jälleen väsynyt koko ajan. Jos tuuletan, sisälle tulee hirvittävän kylmä ja jos sisällä on hirvittävän kylmä, haluan vain käpertyä sähköhuovan alle nukkumaan. Jos en tuuleta, aivot eivät pysy hereillä kun ei ole raitista ilmaa. Jos säädän ilmastoinnin lämmitykselle, tulee vielä tunkkaisempaa.