Thursday 31 January 2008

Lomalla!

Joskus vuosia sitten kävin sisareni kanssa katsomassa kissanäyttelyä. Väenpaljous ja huomion kohteena oleminen stressasivat kissoja, ja ne piiloutuivat tyynyjen alle häkeissään. Täällä asuntolassa on välillä tuntunut siltä kuin olisin yksi niistä kissoista. On ollut sellainen olo kuin minua tarkkailtaisiin jatkuvasti, ja siksi olen eristäytynyt huoneeseeni ja vältellyt yleisiin tiloihin menemistä.

Meille sanottiin syyskuussa orientaatiossa, että lähes kaikki saavat talvella jonkinasteisen masennuksen. Olen ollut joulukuussa ja tammikuussa aika alamaissa ja tympiintynyt Japaniin (mikä lienee näkynyt blogistakin). Nyt on kuitenkin alkanut tuntua paremmalta (pitänee koputtaa puuta). Kävelin tänään pimeän tultua keisarillisessa puistossa. Tuntui hyvältä ajatella, että takana on nyt kokonainen lukukausi ja että olen oppinut pirun paljon japania. Kotimatkalla katselin kahviloita, joihin en ollut koskaan ennen kiinnittänyt huomiota. On ihana olla lomalla (nukuin tenttiuupumusta pois ja pääsin tänään ylös sängystä joskus kahden jälkeen iltapäivällä).

Päätin palkita itseni matkalla Okinawalle. En malttanut odottaa että naapurin tyttö tulisi kotiin, vaan varasin liput omatoimisesti japaninkielisiltä sivuilta. Jouduin soittamaan pari kertaa matkatoimistoon, mutta kaikki meni (koputan taas puuta) ihan hyvin ja ymmärsin suunnilleen mitä minulle sanottiin, vaikka virkailija puhui keigoa (suomeksi kohteliaisuuspuhetta). Olen itseeni tyytyväinen. Pitää toivoa että onnistun vielä maksamaan liput huomenna, niin olisi jotakin mitä odottaa. Ja kun palaan Kiotoon, ilmat lämpenevät pikkuhiljaa ja sitten onkin kohta kirsikankukkia...

*

Kun tulin Japaniin, minua ärsytti se että kohdeltiin kuin lasta. Olisi tehnyt koko ajan mieli sanoa, että olen melkein kolmekymppinen ja pärjään kyllä. Eilen kävin syömässä kanssani samassa kurssilla opiskelleen kuusikymppisen taiwanilaisen naisen luona (hieno ihminen ja ihanaa ruokaa mutta ikkuna oli koko ajan auki emmekä minä ja italialainen kaverini kehdanneet sanoa että jäädymme).Emäntämme kertoi, että hänen tullessaan Kiotoon yliopiston toimistotädit olivat sanoneet olevansa kovasti huolissaan, koska niin vanhalle ihmiselle voi olla vaikeaa sopeutua uuteen ympäristöön... Se vahvisti epäilykseni siitä, että Japanissa ylihuolehditaan kaikista, iästä ja elämänkokemuksesta riippumatta.

Monday 28 January 2008

Pää hajoaa

Huomenna on viimeinen koepäivä. Kaksi tenttiä jäljellä. Luulin että pääni kestäisi tätä paremmin, mutta ei se kestä. Jo tänään alkoi ylirasitus tuntua. Eka tentti meni kohtalaisen hyvin, vaikka käytinkin vähän liikaa aikaa paperin tuijottamiseen. Toisena vuorossa olikin kuuntelu, heikko kohtani, ja se menikin sitten huonommin kuin koskaan. Kaikki nauhalta tullut puhe meni ohi, kymmenen tehtävän joukossa oli ehkä kaksi joissa en joutunut arvaamaan mitään. Onneksi kokeessa oli myös kirjallinen osuus, jonka ansiosta luultavasti pääsen läpi. Ja ainahan voi uusia.

Huomenna olisi vielä kaksi tenttiä, toinen niistä koko viikon raskain koe, kielioppiseminaarin lopputentti. Pitäisi lukea. Mutta juuri nyt ei vain kykene. On hassua, millä tavoilla sitä reagoi informaatioylivuotoon. Minulta menee heti ensimmäiseksi kyky laskea päässäni. Ajattelin kuuntelukokeen jälkeen, että jos olisin mokannut neljä tehtävää, menettäisin 30 pistettä (jokainen tehtävä on 5 pisteen arvoinen). Ehkä ei sentään, mutta olen yhtä hyvin voinut mokata 6 tehtävää.

Kokeiden jälkeen yritin jotenkin relata, joten pyöräilin Qanat-ostoskeskukseen jossa on länsimainen ruokakauppa (olisin tarvinnut mysliä). Se oli kuitenkin juuri tänään ja huomenna kiinni remontin takia. Joten harhailin päämäärättömästi, ostin hetken mielijohteesta leipomosta pizzaa ja naan-leipää ja söin ne ostarin penkillä. Jotain muitakin ostoksia piti kai tehdä, mutta pää ei kestänyt niiden ajattelemista.

Niin, takaisin lukemaan. Ei tätä ole enää kuin alle 24 h jäljellä. Mutta tuntuu silti liki mahdottomalta opetella enää yhtään mitään.

Thursday 24 January 2008

Vuodatusta (ynnä veren ja hien kristalleja)

Aamulla oli ihan oikeaa lunta, paksu kerros vastapäisen talon katolla (päivän mittaan se on sulanut pois). Siitä huolimatta ehdin tällä kertaa kokeeseen. Tosin olin paikalla viimeisenä. Kaikilla muilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että kokeisiin tullaan kymmenen minuuttia etuajassa...

Päivän viimeinen koe oli suullinen ilmaisu. Ja minä olin viimeinen sen suorittava opiskelija. Kuten olin vähän arvellutkin, järjestys oli tällainen, koska olin kritisoinut kurssia ankarasti "anonyymissä" palautelomakkeessa (jonka opettaja oikeastaan saisi lukea vasta maaliskuussa), ja opettaja halusi vielä keskustella siitä kanssani. Tätä on tapahtunut muillekin. Ei se nyt sinänsä mikään paha keskustelu ollut. Opettaja oli ystävällinen ja muisti hieman kehua minua vielä sen jälkeen kun oli todennut, että puheeni on vielä takeltelevaa ja että hyödyttömiksi kokemani ulkoaopetteluharjoitukset (suullinen kurssi on toiminut pääasiassa siten, että kirjoitetaan kotona dialogeja, jotka sitten opetellaan ulkoa ja esitetään kaverin kanssa luokalle) auttaisivat siinä.

Tavallaan ymmärrän kyllä, että tällainen metodi saattaa soveltua japanin opiskeluun. Japanin puhuminen perustuu kuitenkin paljon enemän fraaseihin kuin vaikka suomen tai englannin. Tietysti olisi hyvä osata suoltaa fraaseja sujuvasti. Mutta tuntuu silti oudolta, että koko suullisen kurssin aikana oikeasti keskusteltiin kolme kertaa. Jos japanilaisten englanninopetus on samanlaista, en yhtään ihmettele, miksi nämä monesti häkeltyvät, jos johonkin kysymykseen vastaa vähän eri tavalla kuin odotettiin.

Alan pikkuhiljaa tiedostaa sen tosiseikan että tähän mennessä tekemäni etikettimokat estävät minua hyppäämästä keväällä edistyneelle tasolle, vaikka saisin tasokokeesta millaiset pisteet. Mutta eipä siitä kai niin väliksi, jääpähän sitten enemmän aikaa katsella nähtävyyksiä. Ja aina voin tuudittautua siihen, että jos tulen vielä toisenkin kerran Japaniin, osaan silloin ehkä jo käyttäytyä ihmisiksi.

Mitä hien ja veren kristalleihin tulee, se on suurella vaivalla saavutettuja asioita tarkoittava (japanin kielessä kliseeksi kulunut) metafora. "Tuhlasitko sinä minun hikeni ja vereni kristallit tuohon Louis Vuittonin laukkuun (joka on kaiken lisäksi vielä rumakin)?"

Päivän kiinnostavimmat tapahtumat

Tänään oli tenttiviikon ensimmäinen päivä. Se ei estänyt minua (tapojeni mukaisesti) myöhästymästä koulusta. Olin laskenut ehtiväni, jos vain polkisin hullun lailla. Räntäsateessa ja vastatuulessa tuli sellainen olo, että keuhkot halkeavat ihan kohta. Kaiken lisäksi puisto oli täynnä hölkkääviä koululaisia (niillä oli shortsit!) joita piti väistellä. Ja koulussa hissin ovet menivät kiinni ihan nenän edestä. Lähdin ravaamaan portaita neljänteen kerrokseen.Voimat loppuivat jossain toisen ja kolmannen välillä, siitä ylöspäin oli pakko kävellä. Pitäisi tehdä tälle kunnolle jotain (kuulemma viisi kerrosta hölkäten portaita hengästymättä on minimivaatimus). Heti tenttien jälkeen. Ihan totta. Lupaan.

Oli pakko odottaa hetki hengityksen tasaantumista ennen kuin pystyin keskittymään koepaperiin. Alkoi yskittää hirveästi, eikä se mennyt ohi ennen kuin joskus paljon myöhemmin iltapäivällä (vähän epäilen että tämä kostea ilma ei ole minulle ihan hyväksi). Kun pääsin luokasta ulos ja takaisin portaisiin, huomasin että polvetkin olivat tohjona. Minulle on sanottu, että liikunnan ei kuulu sattua. Onneksi en ole koskaan pitänyt sitä kovin uskottavana väitteenä.

*

Opettaja oli korjannut avoliittoaineeni. Vielä vuonna 1997 suurimmalla osalla avoliitossa eläviä suomalaisia oli siihen sellaisia ideologisia syitä kuin vaikkapa avioliittoinstituution vastustaminen (nykyään avoliitossa eletään ihan muuten vain). Opettaja oli kysynyt marginaalissa, kuka vastustaa avioliittoa - henkilö itse vai tämän ympäristö. Ihmettelin ensin, miten kyse voisi olla kenestäkään muusta kuin henkilöstä itsestään, mutta sitten tajusin että opettaja tietysti ajatteli pariskuntien eläneen avoliitossa, koska näiden ympäristö (esim. vanhemmat) vastustivat avioitumista. Jos ei voinut mennä kunnolla naimisiin, täytyi elää susiparina. Ja tämä huolimatta siitä, että ympäristön vastustus olisi vaatinut lauseeni aktiivisen verbimuodon vaihtamista passiiviseksi. Kaipa on uskottavampaa, että minä teen mokia peruskieliopissa kuin että ihmiset vastustaisivat avioliittoinstituutiota.

*

Kirjastossa joku japanilainen tyttö tuli kysymään todella kohteliaasti, olenko venäläinen. En aluksi ymmärtänyt koko kysymystä (tyttö kun puhui hieman mumisten) ja jouduin pyytämään toistamaan. Lopulta häkellyin niin pahasti, että sanoin lyhytsanaisesti olevani Suomesta. Tytöllä oli venäjän oppikirja kädessä (sympaattista). Harmittaa vähän. Olisi pitänyt sanoa vaikka että huivini on Venäjältä (sen perusteella kansallisuusarvio varmaankin esitettiin) tai että olen kiinnostunut venäläisestä kirjallisuudesta. Tai että minulla on venäläinen kaveri, jonka voisin esitellä.

Wednesday 23 January 2008

Ei milloinkaan!

Kylmässä hengitys höyrystyy. En ollut tullut ajatelleeksi, että niin käy linnuillekin. Vastapäisen talon katolla oli korppi. Sen nokasta tuli höyryä joka kerta kun se raakkui. Ihan kuin ääni olisi visualisoitunut höyryksi. Ajattelin lohikäärmeitä, jotka hengittävät erivärisiä pilviä. Jyriseeköhän niiden hengitys?

Tuesday 22 January 2008

Kokeiluja ja kokeilematta jättämisiä

Olen ollut täällä kohta viisi kuukautta. Sen kunniaksi maistoin tänään ensimmäistä kertaa kahviautomaatin pahvimukiteetä (se kulkee nimellä Lemon Tea). Hirvittävää litkua, maistui siltä kuin siihen olisi laitettu viisi palaa sokeria ja ehkä vähän sitruunaa. Koska tee ei tyydyttänyt kokeilunhaluani, kävin vielä ostamassa apteekista lämpölätkiä. Ne ovat siis sellaisia tarranomaisia läystäkkeitä, jotka lämmittävät kun ne lätkäistään alusvaatteiden päälle. Niiden käyttämiseen kokeilunhalu ei sitten riittänytkään. Pakkauksen ukaasit mahdollisista palovammoista vähän pelottavat. Lätkiä ei saa käyttää nukkuessa, kotatsussa, futonin alla, sähköhuovan päällä tai lämmityslaitteiden läheisyydessä. Niitä ei saa myöskään syödä tai laittaa suuhun...

Monday 21 January 2008

Atakku

Joskus englannista tulevat lainasanat ovat perin hämmentäviä. Esimerkkilause kuuluu: "Jos kerran pidät siitä tytöstä, älä jää murehtimaan tuolla tavoin, vaan yritä tehdä atakku". Mistään päällekarkauksesta (tai edes hyökkäävästä iskuyrityksestä) ei ole kyse, vaan atakku tulee englannin sanasta attract.

Friday 18 January 2008

Akrobatiaa

Pitäisi yrittää opetella pyöräilemään sateenvarjo kädessä. Tarkkailemalla paikallisia olen huomannut, että pyöräillessään voi esimerkiksi sytyttää savukkeen tai kirjoittaa tekstiviestin. Tämä todellakin on kehittyneempi kulttuuri.

Thursday 17 January 2008

Lunta!

Tänään päivällä satoi lunta, isoja hiutaleita. Tulin siitä niin onnelliseksi että menin hyppytunnilla käymään temppelissä, jonka katossa on lohikäärme, sen sijaan että olisin etsinyt kirjastosta kirjoja, jotka käsittelevät Nakae Tojun kungfutselaisuutta, kuten minun alunperin oli tarkoitus. Lämpötila oli plussan puolella, joten lumi suli heti maahan tultuaan, mutta kyllä se silti piristi tätä talvea. Mukavan kotoinen olo, mutta en sentään heittäytynyt hysteeriseksi kuten australialaiset, jotka säntäsivät kesken luennon ikkunalle kuvaamaan videoita.

Wednesday 16 January 2008

Lahjakulttuurishokki

Tämä on lukukauden viimeinen viikko, ja olen etäisen tietoinen siitä, että täkäläisittäin opettajille kai kuuluisi antaa lahjoja. Eikä siinä mitään - mielellänikin antaisin jotakin pientä suomalaista niille opettajille, joista pidän ja joiden tunnit ovat olleet hyödyllisiä. Mutta sitten alan miettiä, olisiko tällainen loukkaavaa niitä opettajia kohtaan, joille en antaisi mitään. Pitäisikö minun antaa pieniä lahjoja huonoille opettajille ja isoja hyville? Mutta minusta tuntuu epärehelliseltä antaa lahjoja ihmisille, joista en pidä...

Mietin myös, milloin lahjat pitäisi antaa. Viimeinen kerta, jolloin opettajaa näkee, olisi tietysti luonteva hetki. Mutta se on aina kokeen (niin, tammikuun lopussa meillä on japanilaisen tehokkaasti viiden päivän aikana yhdeksän lopputenttiä ja parin esseen deadlinet) yhteydessä, jolloin se tuntuisi melkeinpä lahjonnalta... Taidan nyt tehdä asioista vaikeampia kuin ne todellisuudessa ovat (mikä on minulle hyvin tyypillistä).

Olen myös tajunnut, että en ole vielä lainkaan tarpeeksi taitava lahjojen vastaanottaja. Jotenkin olen hölmönä kuvitellut että esim. kännykkäkorun laittaminen välittömästi kännykkään on riittävä ilmaus aidosta ilahtuneisuudesta. Mutta sitten tulin ajatelleeksi, että osalle itäaasialaisista sellainenkin taitaa kuulua peruskohteliaisuuteen. Toisinaan pelkään tekeväni täällä yhtä hienostuneen vaikutelman kuin amerikkalaiset Euroopassa.

Monday 14 January 2008

Satunnaishuomioita

Suomen kielessä käytetään nykyään sanaa pariskunta melko vapaasti, mutta uskoisin (joskaan minulla ei ole käsillä mitään lähdettä, josta voisin tarkistaa asian) sen alunperin merkinneen avioparia. Japanin kielen sanaa 夫婦 (fuufu) käytetään yksinomaan aviopareista (kääntäisin sen silti nimenomaan pariskunnaksi, koska se on arkipäiväinen termi, jossa ei ole sitä samaa virallista konnotaatiota kuin suomen sanassa aviopari) ja sen käyttäminen muussa merkityksessä olisi kielellisesti väärin. Laajempaa merkitystä varten on otettu käyttöön lainasana kappuru (joka tulee tietysti englannin sanasta couple).

*

Tänään on 成人の日 (seijin no hi), täysi-ikäisten päivä, joka on yleinen vapaapäivä . Kaikki tänä vuonna 20 vuotta täyttävät japanilaiset ovat nyt täysi-ikäisiä. Kaupunki järjestää uusille täysi-ikäisille vastaanoton, johon suurin osa näistä osallistuu - tytöt värikkäissä kimonoissa. Kuulemma vastaanotolla on tunnelma kuin luokkakokouksessa, koska siellä tapaa ala-asteen luokkatoverinsa (olettaen että ei ole vaihtanut kotipaikkaa ala-asteen jälkeen). Lisäksi uudet täysi-ikäiset saavat kaupungilta sellaisia onnittelulahjoja kuin esimerkiksi kirjakauppojen lahjakortteja tai matkakortteja julkiseen liikenteeseen.

*

Olen japanilaistunut siinä määrin, että minulla on nyt kännykkäkoru. Siinä on puinen lootus, ja sain sen tuliaisena taiwanilaiselta kurssitoverilta, joka kävi talvilomalla kotona. Sen arvoa tosin hieman laskee se tosiseikka, että melkein kaikilla ulkomaalaisilla opiskelijoilla (ja japanikurssien opettajilla) on samanlainen.

*

Yksi talomme japanilaisista tytöistä kävi hiljattain Suomessa. Humalainen setä oli tullut sönköttämään tytölle ratikassa, eikä tämä tietenkään ollut ymmärtänyt mitään. Ajattelin ensin, että juopothan ovat yleensä harmittomia ja tavallaan kuuluvat ratikoihin (joskus koti-ikävä voi saada kummallisia mittasuhteita). Kun myöhemmin mietin asiaa tarkemmin, tajusin että en ole vielä nähnyt täällä kenenkään örveltävän julkisissa. Eikä ole mitenkään vaikea ymmärtää, miksi satunnainen känniääliö tuntuu ulkomaalaisesta naisesta pelottavalta. Ensimmäistä kertaa vähään aikaan tuli sellainen olo, että jokin asia on täällä paremmin kuin Suomessa. Varmaan tämänkin saisi tarkemmin analysoimalla laitettua jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan piikkiin, mutta en taida juuri nyt jaksaa.

Saturday 12 January 2008

Ainekirjoitus ja avoliitto

Ainekirjoituskurssin loppuraporttina piti kirjoittaa vapaavalintaisen sanomalehtiartikkelin (myös omalla äidinkielellä kirjoitetut verkkoartikkelit kelpasivat) pohjalta jostakin elämäntyylin muutoksesta. Kirjoitin avoliittojen yleisyydestä Suomessa.

Japanin kielessä on yhdessä asumista tarkoittava sana 同居 (dokyo). Ensimmäinen merkki tarkoittaa samaa, toinen asumista tai asuntoa. Tätä sanaa käytetään kuitenkin ainoastaan silloin, kun aviopuolisot tai vanhemmat ja lapset asuvat yhdessä. Jos naimaton pariskunta asuu yhdessä, käytetään sanaa 同棲 (dosei). Toinen merkki tarkoittaa ymmärtääkseni tässäkin tapauksessa asumista, ja se koostuu puuta ja vaimoa tarkoittavista osista. Kavereiden tai kaukaisempien sukulaisten kanssa asumiselle on myös omat terminsä.

Samaisella ainekirjoituskurssilla käsittelimme myös elämäntyylin muutoksia Japanissa, mm. avioliittoiän nousemista ja lapsiluvun vähenemistä. Opettaja kommentoi (en tiedä, kuinka tosissaan) uskovansa jälkimmäisen johtuvan siitä, että mies ei sano vaimolleen "Rakastan sinua" (en tiedä, oliko tämä eufemismi). "Mutta ei siitä sen enempää, voitte itse tehdä aiheesta omat havaintonne", hän lopetti.

Friday 11 January 2008

Ympäristökokous

Kävin tiistaina yliopistomme ympäristökerhon järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Valitettavan suuri osa keskustelusta meni ohi, eikä sanavarastoni riittänyt mielipiteiden ilmaisemiseen. Mutta oli silti mukava käydä siellä - tapaamani japanilaiset opiskelijat olivat hieman kypsempiä ja tiedostavampia ja ajankohtaisista asioista kiinnostuneempia kuin ne, joihin yleensä törmää. Japanilaisten viehtymys muodollisiin kokouksiin tosin häiritsi minua täälläkin. Tilaisuuden puheenjohtaja halusi käydä asialistan kokonaan läpi. Siinä oli niin monta keskustelunaihetta, että mistään ei ehditty puhua kovin syvällisesti.

Sain sellaisen yleisvaikutelman, että tällä järjestöllä on korkeamman profiilin toimintaa (ja enemmän rahaa) kuin vastaavilla Suomessa. Kaikki oli kovasti virallista, osalla tytöistä oli jakkupuvut ja paikalla oli muutama toimittaja. Japanilaisten osallistujien joukossa oli melko lailla lakitieteen, politiikan ja taloustieteen opiskelijoita.

Ilmeisesti tämän kevään pääasiallinen projekti on kesäkuussa Kiotossa järjestettävä Global Environmental Summit of Students, johon matkustaa opiskelijoita Doshishan ystävyysyliopistoista Australiasta, Britanniasta, Kanadasta, Kiinasta, Saksasta, Intiasta, Etelä-Koreasta ja Yhdysvalloista. Kokouksessa tehdään Kioton protokollan tyyppinen maita sitova sopimus kasvihuonekaasujen päästörajoista. En tiedä, onko tällaisesta kansainvälisen politiikan leikkimisestä muuta hyötyä kuin että se valmentaa opiskelijoita oikeaan poliittiseen toimintaan (ja näyttää hyvältä näiden CV:ssä). Kävisin itse mieluummin mielenosoituksissa.

Keskustelutilaisuuden jälkeen oli tarjolla ilmaista ruokaa ja juomaa (tällä kertaa jopa alkoholipitoista) läheisessä ravintolassa (jostain syystä minulle tuli mieleen korruptiokekkerit, joita lääkefirmat järjestävät lääketieteen opiskelijoille Suomessa). Ympäristöministeriössä työskentelevä poliitikko antoi käyntikorttinsa ja kehotti ottamaan yhteyttä, mikäli käyn Tokiossa. Panin merkille, että hän jakoi korttinsa kaikille paikalla oleville länsimaisille nuorille naisille, mutta ei kenellekään muulle. Korttiin liimatussa purikura-kuvassa mies ponnahtaa ulos vaaleanpunaisesta kattilasta, josta tulee höyryä ja sydämiä (myöhemmin minulle selvisi että hän on kaiken lisäksi LDP:n jäsen...).

(Nille, jotka eivät tiedä: purikura-valokuvauskopeissa voi kuvauttaa itsensä hassuja taustoja vasten ja lisäillä kuviin jälkikäteen kaikenlaista söpöä tilpehööriä kuten otsaripoja, tähtiä, sydämiä ja piirrettyjä eläihahmoja)

Wednesday 9 January 2008

謹賀新年 (myöhässä!)

Tänään sain viimein vastattua teeseremoniatädin korttiin. Jouduin kysymään koulussa opettajilta, mitä kortissa lukee, kuinka siihen pitäisi vastata ja mikä tädin osoite on (opettajienikin oli muuten vaikea lukea tädin käsialaa). Hetki piti miettiä, mikä vuosi nyt on (Heisei 20). Kirjoitin lopulliseen korttiini vahingossa 大変お世話になりました enkä 大変お世話様になりましたkuten minun olisi pitänyt (japania osaamattomille: hienoinen ero kohteliaisuusasteessa)... Mutta en kyllä ryhdy nyt kirjoittamaan kortin tekstiä enää kolmatta kertaa siveltimellä, etenkin kun olen kohtalaisen tyytyväinen toisen version (ensimmäiseen kirjoitin vahingossa vuoden väärin, mikä oli jo hieman liian iso moka) käsialaani (vaikka siinä luultavasti onkin melkoisia gaijin kanjeja).

Saturday 5 January 2008

Ankea talvi

Ruskalehtien pudottua keisarillisen palatsin puistosta korostuvat männyt. Penkillä istuu nuori pariskunta, välimatkan päässä toisistaan. Korpit huutavat. Puiston penkki, paras mahdollinen paikka erolle. Ei yleisöä niin kuin kahviloissa. Sinä et ostanut minulle Louis Vuittonin laukkua, vaikka makasin kanssasi. Tämä on Japanin talvi.

Yllättävää kyllä, ruusut kukkivat. Ilahtuisin, jos pitäisin ruusuista hieman enemmän.

Thursday 3 January 2008

kortti

Teeseremoniatäti (vanhempi nainen joka oli nuorempana matkustanut teevälineet mukanaan junalla Venäjän halki Eurooppaan ja pitänyt joka ilta kulloisessakin majapaikaikassaan teeseremonian) lähetti minulle uudenvuodenkortin. Lienee epäkohteliasta jättää vastaamatta. En saa mitään selvää tädin kalligrafiakäsialasta, enkä tiedä mikä on oikea muoto vastata tällaiseen korttiin. Täytynee kysyä apua joltakulta. Asuntolan japanilaiset tytöt ovat kaikki perheidensä luona, enkä ole varma, kannattaako heiltä edes pyytää neuvoa tällaisessa - ainekirjoitusopettajani mukaan nuoremmat japanilaiset eivät useinkaan hallitse kirjeisiin liittyvää etikettiä. Mikä on kai sääli - minua harmittaa tällaisten vanhojen tapojen katoaminen, vaikka tiedostankin että monessa suhteessa muutos on tervetullutta Japanin yhteiskuntaan.

Wednesday 2 January 2008

Onnellista uutta vuotta!

Keskusta on täynnä hälyä ja ihmisiä. Mauttomat joulukoristeet on kaikkialla vaihdettu japanilaistyylisiin uudenvuodenkoristeisiin, jotka eivät useimmiten näytä pahalta. Ostoskaduilla soitetaan amerikkalaisten joululaulujen sijasta japanilaista perinnemusiikkia. Shintopyhätöt ovat niin tupaten täynnä, että niihin ei voi mennä.