Sunday 29 June 2008

jii-eitto-samitto-hantai

Kävin paikallisessa G8-mielenosoituksessa. Samalla tuli tavattua muutama tyyppi, joihin olisi mieluiten tutustunut joskus silloin syys- lokakuussa kun saapui tänne.

Väkimäärältään mielenosoitus oli pieni, ehkä muutama sata ihmistä (olen kyllä huono arvioimaan ihmismääriä). Osallistujat olivat pääasiassa keski-ikäisiä japanilaisia, suuri osa näistä ammattiliittoaktiiveja. On huomattava, että Japanissa ammattiliitot ovat marginaalissa, eikä niillä ole sellaista valtaa kuin esim. Suomessa. Vaikkapa lakot ovat harvinaisia (aihetta sivuten – eräs japanilainen tuttava sanoi olevansa lähes joka päivä niin myöhään töissä, että joutuu menemään viimeisellä – puolenyön aikaan kulkevalla – junalla kotiin. Firma ei maksa ylityötunneista palkkaa, vaikka se on Japanin lain mukaan pakollista. Sosiaalisen paineen vuoksi kukaan työntekijöistä ei valita – kaikki tietävät, että kukaan muu ei valita, että valittaminen on itsekästä ja että valittamalla joutuisi koko työyhteisön paheksunnan kohteeksi).

Nuoria ihmisiä oli vain kourallinen, ja näistäkin puolet ulkomaalaisia. Politiikka tai aktivismi ei kiinnosta japanilaisia nuoria (kuulemma tilanne on päinvastainen Koreassa). Saman ilmiön olen toki huomannut yliopistossa, jossa opiskelen. Erilaisia opiskelijoille suunnattuja kerhoja, klubeja ja järjestöjä on satoja, mutta ympäristöyhdistys on ainoa, jolla on mitään yhteyttä aktivismiin. Tuntuu vaikealta uskoa, että sama yliopisto suljettiin Vietnamin sodan aikana opiskelijaradikalismin vuoksi.

Kuulemma taideyliopistoista löytyy enemmän aktivismista kiinnostuneita opiskelijoita. Nämä eivät kuitenkaan käy mielenosoituksissa, vaan suunnittelevat mahdollisimman trendikkäitä sodanvastaisia tarroja ja T-paitoja. Tietenkään näiden kahden toiminnan ei pitäisi olla toisiaan poissulkevia, mutta aktivismia (etenkään marssimista) ei pidetä coolina. Tarrat ja T-paidat ovat osa aktivismista kiinnostuneiden opiskelijoiden yritystä saada se vaikuttamaan coolilta.

Nuorten kiinnostumattomuus politiikasta on varmastikin viime kädessä vain osa Japanissa yleistä shooganai-asennetta, johon sisältyy ajatus siitä, että omalla toiminnallaan ei kuitenkaan voi vaikuttaa, korkeintaan joutuu ongelmiin ja paheksunnan kohteeksi. Kaikki politiikkaan liittyvä on likaista, ja siitä kannattaa pysytellä erossa.

Marssia edelsi noin tunnin mittainen tilaisuus, jossa Korean lähettiläs, Okinawan lähettiläs, Hokkaidon lähettiläs ja kaikkien mahdollisten ryhmittymien edustajat pitivät tervehdyspuheen. Käsitykseni mukaan tilaisuuden varsinainen järjestäjä oli kuitenkin tarkoitusta varten erikseen perustettu yhdistys, ”Kiotossa 26.-27.6.2008 järjestettävää G8-ulkoministerikokousta vastustava järjestö”. Heinäkuun alun Hokkaidon G8-kokousta vastaan perustetaan jälleen uusi järjestö. Tämän vuoksi tapahtumia järjestävistä organisaatioista on vaikea saada selkoa, mikä ehkä on järjestäjien tarkoituskin (ehkä taustalla vaikuttaa aktivisteihin 60- ja 70-luvulla kohdistettu tarkkailu – nykyisiä mielenosoituksiahan puuhaavat ne samat tyypit, jotka piilottelivat Vietnamista karanneita sotilaita ihan tässä naapurikulmilla olevassa kahvilassa).

Japanilainen mielenosoitus järjestäytyi hyvin nopeasti oikeaoppiseksi ihmisnelikkojen jonoksi. Ei sitä vähintään vartin kestävää säätöä, johon olen Suomessa tottunut. Kulkueesta lähti ääntä varmaan kaksin verroin suomalaiseen nähden, kun mielenosoittajat karjuivat rumpujen tahdissa: jii-eitto-samitto-hantai! Ehkä osansa oli hyvällä organisaatiolla, osansa taistelulajeista tutulla karjumistekniikalla.

Poliisit kulkivat koko ajan kulkueen mukana ja ohjastivat sen liikettä ”Nyt vasemmalle!” ja ”Nyt oikealle!” –huudoilla. Jalkakäytävällä (varsinainen kulkue ja sen mukana liikkuvat poliisit etenivät autotiestä erotettua kaistaa) kulki ryhmä ylitunnistettavia undercover-poliiseja. Kaikilla oli samanlaiset khakinväriset ”vapaa-ajanhousut”, samanlainen musta laukku, nappi korvassa ja kaiken huippuna samanlaiset hatut. Sellaiset valkoiset, vähän ylioppilaslakkia muistuttavat, joissa oli jokin pieni metallinen merkki. Ehkä univormu kuuluu täällä niin vahvasti poliisin rooliin, että siitä on mahdoton luopua.

Mielenosoitus eteni paljon rauhallisemmin kuin Suomessa, eikä juuri kukaan yrittänyt provosoida poliisia (johtunee erilaisesta ikärakenteesta). Näin ainoastaan yhden konfliktitilanteen. Nuori japanilainen mies sytytti savukkeen kulkueen laidalla, lähellä sitä reunustavia poliiseja (kesäkuun alussa voimaan astunut laki kieltää tupakoinnin julkisilla paikoilla - jollaisia esim. ravintolat eivät muuten ole). Lähin poliisi karjui viisi kertaa budokarjunnalla: ”Hooritsu wo mamorinasai! Tabako no hi wo keshinasai!” (”Noudata lakia! Sammuta savuke!”), joka kerta täsmälleen samoin sanoin ja koko ajan sama ilme kasvoillaan. Luulen, että Suomessa poliisi käyttäisi sekä sanoissaan että elekielessään laajempaa repertuaaria (ja ehkä jopa hivenen alatyylisiä ilmauksia), mutta japanilaisen poliisin rooliin kuuluu toistaa tietty (hyvin formaalisti esitetty) käsky täsmälleen tietyllä tavalla.

Kun viisi karjahdusta eivät tehonneet, vaan nuorukainen vain puhalteli ylimielisesti savua poliisin naamalle, poliisit ympäröivät tämän ja tarttuivat tähän kiinni. ”Undercover-poliisit” virtasivat jalkakäytävältä kulkueen läpi osallistuakseen tilanteeseen. Kaikki ratkesi antikliimaktisesti. Poliisit päästivät nuorukaisen irti ja palasivat rivistöihinsä. Nuorukainen marssi kulkueen mukana mielenosoituksen loppuun saakka (polttamatta).

Toisin sanoen kaikki sujui hyvin, eikä ketään pidätetty. Eräs tapaamani keski-ikäinen amerikkalainen (Kiotossa asuva) aktivisti kertoi, että Japanissa poliisit ovat yleisesti ottaen hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Toisaalta japanilaisen poliisin valtuudet ovat aika laajat. Pidätettyä saa pitää kolme vuorokautta sellissä nostamatta syytettä, poikkeusluvalla paljon pidempääkin. Kuulemma poliisit pyrkivät olemaan hyvin asiallisia (välttämään kenenkään kasvojen menetystä) aina siihen hetkeen asti, kunnes pidätys tapahtuu ja kaikki muuttuu dramaattisesti (kasvot on menetetty, millään ei ole enää väliä).

Tuntui hassulta kävellä tänään keisarillisessa puistossa, nyt kun kokous on ohi. En nähnyt yhtään poliisia. Torstaina poliisit olivat saattaneet muutaman asuntolamme tytöistä kotiin ja halunneet tutkia yhden näistä laukun (Louis Vuitton, muuten). En havainnut omaa liikkumistani tarkkailtavan missään vaiheessa, eikä kukaan poliiseista pysäyttänyt minua tai kysynyt minulta mitään. Vaikka olinkin asukkaista ainoa, joka kävi mielenosoituksessa.

Haluaisin vielä kirjoittaa, kuinka typerää on (lähinnä mielenosoittajan puolelta – ehkä tosin poliisinkin) tehdä niin iso juttu yhdestä savukkeesta. Mielenosoitukseen ei kuitenkaan ole lähdetty vastustamaan tupakkalakia, vaan G8-kokousta, eikä poliisin tahallinen ärsyttäminen millään tavalla palvele mielenosoituksen tarkoitusta. Suomessa provokaatiota näkee enemmän kuin täällä, ehkä siksi että tietyille nuorille mielenosoitukset tuntuvat olevan lähinnä tilaisuus päästä provosoimaan poliisia ja purkamaan aggressiota. Tavallaan kykenen kyllä ymmärtämään asenteen, mutta katson itse silti, että kapinalla pitäisi olla päämäärä.

Tuesday 24 June 2008

Huolineuvonta

Oppimateriaalista poimittua:

Huolineuvonnassa
Nainen, parikymppinen: "Vaikka olen laihiksella, menen heti ostamaan kun vain kävelen kakkukaupan ohi."
Mies, parikymppinen: "Jos näen söpön tytön, alan heti jutella sille, jopa silloin kun olen treffeillä."


On taas liian kuuma. Ei pitäisi valittaa, koska sain viimein pyykit kuivumaan. Eilen illalla mietin, että tässä ei ole enää kovin montaa viikonloppua jäljellä. Silti aika monta paikkaa, joissa haluaisi käydä. Ja joskus tarvitsee päivän, jolle ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa. Muuten tulee hulluksi.

Tänään olisi taas "tärkeä" asuntolakokous. En aio mennä. Sanon vaikka etten huomannut ilmoituksia.

Sunday 22 June 2008

Kymmenen paria sukkia

Poliisien määrä puistossa on kasvanut koko ajan. Yhtenä päivänä siellä oli poliisikoirakin. Syynä ei olekaan puistossa tapahtunut salaperäinen henkirikos, vaan ihan kohta ihan naapurissa järjestettävä G8-kokous. Viime päivinä polkupyöräpoliisi on aloittanut lähikorttelien säännöllisen kiertelemisen. Toistaiseksi poliisit ovat jättäneet minut rauhaan, vaikka ajan pyörää jalkakäytävällä ja käyn sateesta huolimatta epäilyttävillä kävelyillä puistossa. Talomme ilmoitustaululle on ilmestynyt lappu, jossa pahoitellaan asukkaille kokousjärjestelyistä aiheutuvia häiriöitä, kehotetaan tekemään yhteistyötä terrorisminvastaisen toiminnan nimissä ja ilmoittamaan epäilyttävistä henkilöautoista tai paketeista poliisille.

Kävin lauantaina onsenissa. En usko, että kylmävesiallas (tai kylpeminen muutenkaan) teki hyvää lähes parantuneelle flunssalle, mutta kaikkia houkutuksia ei voi aina vastustaa. Saanen syyttää itseäni, jos en ole vielä tälläkään viikolla siinä kunnossa, että uskaltaisin lähteä salille.

Kun käytän sandaaleja, sateen farkkukankaasta liottama väri tekee siniset läikät jalkapöytiin. Pitäisi pestä pyykkiä, mutta en uskalla laittaa paitojani kuivausrumpuun. Huoneilmassa ei kuivu edes suihkun jäljiltä kostea pyyhe. Mutta minulla ei ole oikeutta valittaa, koska nyt on sentään miellyttävän viileää ja pystyn nukkumaan ilman ilmastointia (yritän olla käyttämättä sitä ainakin siihen asti kunnes flunssa on kunnolla parantunut).

Lähetin tänään 7 kg vaatteita laivarahtina Suomeen. Postitoimistossa piti eritellä paketin sisältö yksityiskohtaisesti. En tietenkään muistanut, mitä kaikkea siinä tarkalleen ottaen oli. Villatakkeja, paitoja, villasukkia... Kirjoitin lappuun mitä mieleen juolahti, muun muassa 10 paria sukkia. Siitä tulikin häslinki, koska sukkia saa kuulemma lähettää korkeintaan kolme paria ilman suuria lisämaksuja.

Siinä sitten yritin neuvotella epätoivoisesti japaniksi postivirkailijoiden kanssa (”En nyt ole ihan varma, kuinka monta paria niitä sukkia oli – ehkä sittenkin kolme”) ja olin lähes varma, että joutuisin menemään kohta pakettini kanssa ulos, hengailemaan siellä parikymmentä minuuttia poliisien ihmeteltävänä, tulemaan takaisin sisään ja väittämään poistaneeni laatikosta seitsemän paria sukkia. Mutta lievän säätämisen jälkeen virkailijat suostuivat lähettämään laatikkoni, koska sisältö kerran oli kategoriassa personal use. Minulle huomautettiin, että Suomen päässä voidaan sitten ruveta vaatimaan jotakin maksuja sukista (enköhän selviä siellä puhumalla) ja että personal use -tavarasta ei saa korvauksia, jos tapahtuu onnettomuus ja laatikko häviää. Enköhän kestä.

Thursday 19 June 2008

uupunut

Luulin jo tottuneeni kouluun, mutta nyt pää alkaa hajoilla taas. Ikebana-opettaja tulee aina tunnille vartin myöhässä ja sättii sitten meitä siitä, että tunti venyy seuraavan luennon alkuun koska emme muka siivoa tarpeeksi nopeasti. Välillä tuntuu, että tämä on japanilaisille opettajille tyypillistä käytöstä (tietysti todella hyviäkin opettajia on, mutta valitettavan usein asianlaita vain tuntuu olevan juuri tämä).

Japanintunnilla saimme (viimein) uuden tekstin, jota nyt sitten tankataan hyvin hitaasti eteenpäin. Se käsittelee terveysasioita, joten niistä sitten keskusteltiin yhdessä tunnilla. Ensin opettaja kysyi jokaiselta luokan pojalta (ja niin – hän jopa suoraan sanoi, että kysytäänpä nyt miehiltä), kuluuko paljon alkoholia. Sen jälkeen hän kyseli tytöiltä, tuleeko joskus syötyä liikaa kakkua. Iski äkkiseltään tunne että mieleni hajoaa pieniksi sirpaleiksi. En pysty ottamaan enää yhtään mitään huumorilla, en pysty sivuuttamaan yhtään mitään, en vaikka tiedän että koulua on enää neljä viikkoa ja kolme päivää ennen loppukokeita.

Tuntuu, että tarvitsisin sosiaalista kontaktia. Pohjimmiltaan on hivenen yksinäinen olo. Haluaisin tavata uusia ihmisiä. Mutta kaikki energiani kuluu siihen, että istun koulussa, pinnistelen sietääkseni opettajia ja luokkaani, yritän muistaa hymyillä. Sen jälkeen en yksinkertaisesti jaksa ottaa kontaktia ihmisiin. Ja täällä ihmisiin tutustuminen vaatii (ainakin minulta) aktiivisempaa asennetta kuin Suomessa. Ei oikein ole sellaisia tilaisuuksia, joissa luonnostaan tapaisi paljon uusia ihmisiä. Silloin harvoin, kun niitä järjestetään, on sellainen olo kuin olisi 15-vuotias ja kotibileissä, joissa on paikalla kaverin vanhoilliset vanhemmat.

En tajua omaa psyykettäni. Olen kohta palaamassa Suomeen ja yhtäkkiä on sellainen olo kuin olisin saanut kulttuurishokin uudelleen. Ehkä kuuma, kostea ja hiostava ilma estää minua jaksamasta. Nukkuminen on vaikeaa, ja olen koko ajan väsynyt silloinkin kun nukun tarpeeksi.

Tuesday 17 June 2008

Maisemaa

Maisemien rakentaminen on ollut iät ja ajat olennainen osa japanilaista kulttuuria. Miniatyyrikopiot kuuluisista luonnonmaisemista eivät ole tavattomia. Kuvassa "Fuji-vuori" Suizenji-koen -puutarhassa, Kumamotossa, Kyushulla.



Myös aidot luonnonmaisemat ovat häkellyttäviä. Kyushulla on myös Aso-tulivuori. Siellä vaeltaessa ei ole vaikea kuvitella olevansa toisella planeetalla.





Sunday 15 June 2008

Tarina japanilaisesta tytöstä joka kieltäytyi menemästä kouluun

Oppimateriaalista poimittua:

Nti Bride: Hra Marriage. Menisittekö kanssani naimisiin?
Hra Marriage: Olen iloinen kosinnastanne, mutta en näe teissä arvoa. Olkaa ystävällinen ja etsikää joku toinen mies.

Junassa vieressäni istunut henkilö luki epämääräistä lehteä, jollaiset eivät ole lukemisen arvoisia.


Eräs lukiolaistyttö päätti lopettaa koulun ja kieltäytyi enää menemästä sinne. Koulussa hän oli joutunut viettämään kaiken aikansa muutamasta luokkatoverista koostuvassa ryhmässä. He söivät aina lounasta yhdessä. Jos tyttö poistui hetkeksi, ystävättäret huolestuivat ja alkoivat kysellä, missä tämä oli ollut. Vessaan ei voinut mennä ilmoittamatta siitä etukäteen. Se ahdisti tyttöä liikaa.

Vuoden päästä tyttö tuli toisiin aatoksiin ja palasi kouluun. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa koulunkäyntiä samalla luokalla vanhojen ystävien kanssa, vaikka yksi vuosi jäisikin välistä. Tyttö sanoi menevänsä mieluummin alemmalle luokalle (hän ei halunnut joutua enää viettämään aikaa entisten luokkatoveriensa kanssa).

Nykyisin tyttö opiskelee yliopistossa ympäristönsuojelua.

Saturday 14 June 2008

Hengitysmaski



Oppimateriaalista poimittua:

Hän meni pomon kanssa naimisiin ja kutsuu nyt työpaikalla vaimoaan ’osastopäälliköksi’.


Epäterveet elintavat kostautuivat. Vilustuin. Nyt pidättäydyn jo toista päivää käyttämästä ilmastointilaitetta, vaikka lämpömittari näyttää 27 astetta sisällä. Harkitsen, josko ostaisin jonkinlaisen tuulettimen. Kuulemma niiden käyttäminen on terveellisempää kuin ilmastointi.

Täällä Japanissa on sellainen tapa, että sairaana käytetään hengitysmaskia, ainakin jos liikutaan julkisilla paikoilla. Periaatteessa tämä tehdään, jotta ei tartutettaisi muita. En kuitenkaan usko, että maski on kovin tehokas keino tartunnan estämiseksi, etenkään kun se yleensä otetaan pois syödessä. Sairaus ei myöskään estä ihmisiä esim. ottamasta ruokaa yhteiseltä lautaselta omilla puikoilla (en usko, että useimmille tulee edes mieleen, että taudinaiheuttajat voisivat levitä syömäpuikoista). Olen myös kuullut taistelulajiharrastajista, jotka ottavat maskin pois treenien alkaessa ja laittavat sen takaisin päälle poistuessaan dojolta. Olen tullut siihen tulokseen, että maski on pohjimmiltaan vain jonkinlainen kohtelias ele tai tapa ilmaista rituaalista epäpuhtautta.

En itse käytä maskia, sillä se ahdistaa minua. Joskus viitisentoista vuotta sitten heräsin leikkauksen jälkeen, ja koko vastapäinen seinä huojui. Kellossa oli pitkät viisarit, jotka naksuivat. Jokin esti minua hengittämästä. Yritin repiä sitä kasvoiltani. Valkoisiin pukeutunut hahmo veti käteni pois, hymyili vallankäyttöhymyä.

Pidän maskia tehottomana ja melko tarpeettomana, mikä on minusta riittävä syy olla käyttämättä sitä. Silti vähän hävettää, tulee jopa syyllinen olo. Kun minulla oli viimeksi flunssa (lokakuussa), en kehdannut kertoa siitä paikallisille, koska pelkäsin että joutuisin käyttämään maskia. Samaa teeskentelystrategiaa käytän nytkin. Varmaan turha mainitakaan, että etenkin koulussa on raskasta esittää tervettä, kun päätä jomottaa ja kurkku on kuin olisi hiekkapaperia niellyt.

Kun syksyllä selitin tätä dilemmaani saksalaiselle ystävälleni, tämä sanoi painokkaasti: ”You are a European. You don’t have to wear the mask.” Kun ajattelen asiaa tarkemmin, en ole nähnyt kenenkään eurooppalaisen käyttävän maskia. Amerikkalaiset sitä vastoin käyttävät sitä, ainakin koulussa. Amerikkalainen kaverini olikin sitä mieltä, että minun olisi paras käyttää maskia vaikka se tuntuisikin ikävältä: ”Otherwise people will think badly about you.”

Kokemukseni mukaan eurooppalaiset ymmärtävät ja huomioivat kulttuurieroja yleensä paremmin kuin amerikkalaiset. Hengitysmaskin suhteen tilanne on kuitenkin toinen. Ehkä se johtuu siitä, että amerikkalaiset ovat tottuneempia alistumaan ylhäältä annettuihin sääntöihin miettimättä onko niissä järkeä vai ei. Euroopassa sääntöjen rikkomisen ehkä katsotaan useammin edustavan kykyä kyseenalaistaa ja ajatella itsenäisesti (mitä pidetään hyvänä asiana).

Lisäksi hengitysmaski tuntuu sopivan yhteen amerikkalaisille ominaisen hysteerisyyden kanssa. Sen ajattelumallin, jossa useimmat asiat ovat vaarallisia, kaikki normista poikkeava on huolestuttavaa ja olet alkoholisti, jos juot kolme kaljaa päivässä. Mieleen tulee eräs amerikkalainen ystävä, joka poikkeuksetta sanoi ”Smoking is so bad” aina sytyttäessään savukkeen (huolimatta siitä että poltti askin päivässä – tai vastoinpäin) ja joka aloitti kaikki ihmissuhdetarinansa: ”I feel like such a big slut.”

Wednesday 11 June 2008

Kesä lähestyy

Oppimateriaalista poimittua:

Jos pankki menee konkurssiin, se on sitten siinä. Vaikka olisi miten paljon säästöjä.

Vaimo: Nyt on tullut uusi pölynimuri. Se vaikuttaisi tosi hyvältä imurilta. Ostetaanko?
Mies: Vaikka kuinka ostaisi uuden imurin, sillä ei tee mitään, jos ei siivoa. Ei meidän tarvitse sitä ostaa, eihän.

Ei ole niin väliksi, vaikka Nti A jättäisikin. Voin yhtä hyvin seurustella Nti B:n kanssa.

Kun tytär lopulta, iltakymmenen jälkeen, palasi kotiin, isä suuttui palavan tulen lailla hänet nähdessään.

Ei koulusta voi olla poissa, vaikka vähän olisikin kuumetta.


*

Monesti japanilaiset käyvät kylvyssä illalla ennen nukkumaanmenoa eivätkä aamulla ihmeemmin peseydy. Olen alkanut itsekin kallistua tämän tavan puolelle. Vaikka kuinka kävisi aamulla suihkussa, on koululle päästessään vähintään yhtä hikinen kuin vuoteesta noustessaan. Viime yönä oli ihan pakko laittaa ilmastointi päälle, nukkumisesta ei olisi muuten tullut mitään. Inhottavaahan se tietysti on – energiaa kuluu kauheasti ja se näkynee sähkölaskussakin.

Jostain käsittämättömästä syystä luentosalien ilmastointi säädetään niin kylmälle, että harkitsen välillä ottavani villatakin kouluun mukaan. Koulumatkalla T-paidassakin tulee kuuma, ja ihmettelen taas japanilaisia tyttöjä, jotka kerrospukeutuvat ja kulkevat farkkutakki päällä. Joskus tuntuu, että ne käyttävät yhtä paksuja vaatteita kesät talvet läpi.

Tuesday 10 June 2008

Terveellistä!

Kaverini väitti, että täällä myytävässä D-vitamiinivalmisteessa on nikotiinia. Tuoteseloste sanoo nikochin-san-amino, 20 mg (ニコチン酸アミノ). Minulla ei ole käsitystä siitä, mitä kyseinen aine todellisuudessa on (sanakirjani mukaan nikochin-san on nicotinic acid, mutta en tiedä mitä se on tai mitä amino tarkoittaa), mutta nikotiinia se ei kyllä voi olla jos sitä on kerralla juotavassa pullossa 20 mg. Oli miten oli, tulin ajatelleeksi että voisin itsekin ehkä vaivautua joskus lukemaan tuoteselosteita.

Jos jatketaan terveyslinjalla, luulen tajunneeni syyn lihomiseen. Olen juonut salilla urheilujuomia (normaalisti en juo limsaa tai edes käytä sokeria teessä) siinä uskossa, että poltan siellä niin paljon kaloreita, ettei minun tarvitse välittää. Lisäksi energiapatukoissa on (yllättäen!) aika suuri määrä energiaa, vaikka ne ovat niin pieniä etteivät vie näläntunnetta.

*

Olen kuullut usein sanottavan, että Japanissa on vähän rikollisuutta, mutta silloin kun rikoksia tapahtuu, ne ovat poikkeuksellisen hirveitä. Sunnuntaina 25-vuotias mies ajoi Tokion Akihabarassa ensin autolla kolmen satunnaisen ihmisen päälle ja sen jälkeen puukotti neljä ihmistä kuoliaaksi. Poliisikuulustelussa syyllinen sanoi, että olisi ollut valmis tappamaan kenet hyvänsä.

Asahi shinbunissa julkaistiin asiantuntijoiden arvioita tapauksesta ja sitä edeltäneistä vastaavista. Lehden mukaan on tyypillistä, että tapot tapahtuvat julkisella paikalla, jonne kuka tahansa voi tulla ja jossa on paljon ihmisiä, ja että syyllinen sanoo kenen tahansa kelpaavan uhriksi. Tappajat ovat tavalla tai toisella japanilaisesta yhteiskunnasta syrjäytyneitä (yhdessä aikaisemmista tapauksista tappaja oli nuori mies, joka ei taloudellisista syistä ollut voinut opiskella yliopistossa). Psykologien mukaan he tappavat, jotta heidän olemassaolonsa tunnustettaisiin. Tyypillistä on myös, että he ilmaisevat haluavansa tulla tuomituiksi kuolemaan.

Kun luen tällaisista tapauksista, tulen jälleen kerran ajatelleeksi kuinka typeriä argumentit kuolemanrangaistuksen puolesta ovat (tässä tapauksessa lähinnä ne, joissa sitä perustellaan rikoksia ennaltaehkäisevänä pelotteena). En kyllä sinänsä hyväksyisi kuolemanrangaistusta, vaikka olisikin todisteita siitä, että se toimisi pelotteena – pidän sitä yksinkertaisesti epäinhimillisenä ja sivistymättömänä käytäntönä.

Monday 9 June 2008

Unohtunutta

Eilisessä baari-illassa japanilainen opiskelijapoika perusteli, miksi naisten ja miesten välinen tasa-arvo ei ole hyvä asia. Koska on olemassa asiat, jotka ovat miesten ominta alaa (poika heilutti kuvaavasti oikeaa kättään suurin piirtein rintansa korkeudella) ja asiat jotka ovat naisten ominta alaa (poika heilutti vasenta kättään hivenen alempana). Ilmeeni oli varmaankin jotenkin myrtynyt, koska poika alkoi sitten heti kiireesti selittää, että asia on näin Japanissa, eikä hän tietenkään tiedä millaista muista maissa on ja mikä kaikki niissä voi toimia.

Maanantaiden maanantai

Annoin itselleni luvan laistaa salilla vatsa- ja selkälihasliikkeet krapulan, viiden tunnin yöunien ja kurkkukivun vuoksi. Eivät ne ehkä oikeasti oikeuttaisi löysäilyä – etenkään kun olen huomannut alkavani lihoa. Tänään oli luetun ymmärtämisen koekin. En usko, että oli kovin hyvä merkki että palautin sen 20 min ennen ketään muuta. Ei se kyllä varmaan olisi mennyt paremmin, vaikka olisin käyttänyt eilisillan kotona opiskellen (tosin kunnon yöuni olisi saattanut auttaa).

Sitä paitsi silloin en olisi päässyt näkemään naista, joka oli tullut pikkupojan kanssa baariin. Nainen (todella sievä, muuten) oli tälläytynyt iskemisvetimiin, nautti nopeaa tahtia punaviiniä, kaljaa ja tupakkaa ja taitteli aina välillä pojan kanssa origameja. Suurimman osan ajasta poika kuitenkin paneutui läksykirjoihinsa korvalappustereot korvilla. Kuuluisi kai paheksua, mutta en oikein osaa – näyssä oli jotakin määrittelemättömällä tavalla sympaattista. Parinkymmenen vuoden päästä se poika ehkä kirjoittaa kirjan lapsuudestaan.

*

Lukijat lienevät kuulleet, että monet japanilaiset haluavat häihinsä kristillisen seremonian (ehkä siksi, että sitä pidetään länsimaistyylisenä ja muodikkaana). Niitä suoritetaan Wedding Chapeleissa, jotka yleensä edustavat ns kermakakkuarkkitehtuuria. Kuulemma länsimaisilla vaihto-opiskelijoilla on kohtalaisen hyvät saumat päästä sellaiseen tekemään osa-aikatyötä pappina.

Wednesday 4 June 2008

Herra Hurmurin syntymäpäivä

Opetusmateriaalista poimittua:

Tänään on Hra Hurmurin syntymäpäivä. Luokkatoverit (opiskelijatyttöjä) valmistelevat juhlia.

Nti Cook: Minä tein intialaista ruokaa, mutta mahtaakohan tämä olla mistään kotoisin...?
Nti Hurmaava: Oo, mahtava kestitys. Kyllä huomaa että on Nti Cookin laittamaa, ainoastaan hän pystyy tekemään tällaista herkkua.
Nti Knit: Minä kudoin villapaidan. Mahtaakohan hän pitää tästä?
Nti Hurmaava: Onpa tyylikäs! Ainoastaan Nti Knit pystyy tällaiseen lopputulokseen!
Nti Poem: Tämä on nyt vähän noloa, mutta minä yritin kirjoittaa Hra Hurmurista tankan.
Nti Hurmaava: Mahtavaa. Ainoastaan Nti Poem kirjoittaa tällä tavoin.
Kaikki: Nti Hurmaava, oletko sinä valmistellut jotakin?
Nti Hurmaava: En. Katsokaas, Hra Hurmurille varmasti riittää, että minä olen paikalla.
Kaikki: Vai niin. Ainoastaan Nti Hurmaava taitaa ajatella tuolla tavoin.

Tuesday 3 June 2008

Sadekausi

Ilmeisesti sadekausi on nyt virallisesti alkanut täällä Kinkin alueella. En valita, ainakaan jos ilmat pysyvät mukavan viileinä kuten tänään. Sitä paitsi vuoret ovat käsittämättömän kauniita kun niitä ympäröi usva. Ihmetyttää, miten oikein tulen sopeutumaan Suomeen (vaikka en aina ihan tiedäkään, olenko sopeutunut tänne Kiotoon). Tulee ikävä kukkia ja vuoria ja pieniä kahviloita, joissa on puiset liukuovet.

*

Brownin ja Levinsonin mukaan kohteliaisuus rakentuu usein epäsuorista (ei-kirjaimellisista) ilmauksista. Kun Euroopassa kysytään ”Oletko jo syönyt lounasta?” päämääränä ei yleensä ole informaation hakeminen, vaan viesti siitä että haluaa lounaalle puhekumppanin kanssa. Kiinassa sama kysymys on yleinen tervehdys (hieman samantapainen kuin ”Mitä kuuluu?”), jossa ei ole ihmeemmin kätkettyjä merkityksiä. Olin kuullut tästä jo ennen Japaniin lähtöäni, mutta en ollut käytännössä sisäistänyt kuulemaani. Kun kiinalaiset kysyivät, olenko jo syönyt lounasta, ehdotin yhdessä syömään menemistä ja häkellyin kun minulle vastattiin: ”Olen jo syönyt.”

*

Saan tehdä sosiolingvistiikan ryhmätyön yksin, koska kukaan muu ei ollut kiinnostunut samasta aiheesta (sukupuolittuneisuudesta kielenkäytössä ja sen vaikutuksista (epä)tasa-arvoon) kuin minä. Voi kuinka olenkaan onnellinen (ja innostunut – nyt pitäisi vain pitää mielessä että kyseessä on essee, ei esimerkiksi gradu tai edes seminaarityö, eli aihe pitäisi osata rajata niin fiksusti ettei se vie kaikkea aikaani)!

Sunday 1 June 2008

Vartioitu

Kävelin taas kerran metroasemalta keisarillisen puiston läpi kotiin. Tänä iltana näin puistossa kolme poliisia, jotka haravoivat aluetta taskulampuilla. Mietin olikohan jotakin sattunut (yleensä poliiseja on vain yksi). Vastaan kävellyt poliisi sanoi ensin hyvää iltaa ja kehotti sitten olemaan varovainen.

Olen kuullut naisten sanovan usein, että on turvallista liikkua jollakin tietyllä alueella, koska siellä on poliiseja tai vartijoita. Silloin tulee ajatelleeksi, eikö vartija voi mukiloida ja raiskata yhtä hyvin kuin satunnainen pimeässä puistossa kulkeva tyyppikin.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että intuition perusteella en pidä vartijoita kovin todennäköisinä raiskaajina (mitään oikeita faktoja minulla ei kylläkään aiheesta ole). Sen sijaan minun on helppo kuvitella vartijoiden syyllistyvän hieman toisenlaisiin rikoksiin.

Helsingissä näin kerran raitiovaunun ikkunasta, kuinka vartijantakkiin pukeutunut kaljuksi ajeltu korsto painoi mustaihoista miestä melko väkivaltaisesti maahan. Kukaan ohikulkija ei tuntunut edes harkitsevan asiaan puuttumista. Ajattelin, että olisi aika helppoa hankkia takki, jossa lukee ”vartija”, vaikka ei todellisuudessa olisikaan vartija (ei sikäli, ettenkö voisi kuvitella todellisen vartijankin hieman ylittämässä valtuuksiaan).

Viimeisen kymmenen vuoden aikana vartijoiden määrä Suomen katukuvassa on lisääntynyt. Minusta se on epämiellyttävää – tuntuu kuin eläisi poliisivaltiossa. Japanissa vartijoiden näkeminen ei häiritse samalla tavalla. Ehkä se johtuu siitä, että japanilaiset vartijat tervehtivät todella kohteliaasti ja kumartavat vaikka olisin pukeutunut miten huonosti (jopa Guccin ja Louis Vuittonin liikkeissä, joissa kaikille lienee ilmiselvää etten varmasti osta mitään). Suomessa vartijat tuntuvat joskus kuvittelevan olevansa vartioimansa alueen hallitsijoita. Myymälävartijoilla on usein naamalla ”Yritäpäs vain varastaa jotakin ja joudut minun kanssani tekemisiin” –ilme. Täällä vartijat ovat enemmän kuin osa kauppojen palveluhenkilökuntaa (mikä näkyy käytöksessä).