Clean the filter!

”Clean the filter!” lukee meidän talomme kuivausrummuissa. Mainitsemattakin lienee selvä, että juuri kukaan ei tee sitä. Kävin juuri alakerrassa ja puhdistin suodattimet kaikista niistä kuivausrummuista, jotka eivät olleet käytössä. Jonkun on pakko.

Tänään teeseremoniaopettaja ilmoitti, että minulla on ensi maanantaina koe (se on viimeinen kerta kun käyn tunnilla). En jaksa kantaa siitä huolta. Ei ole niin väliä, pääsenkö läpi vai en. Tärkeintä on, että voin olla siinä tatamihuoneessa, katsella kukka-asetelmia ja teekuppeja ja muistaa, että oli olemassa syy miksi Japanin kulttuuri kiinnosti minua. Että voin vain tehdä temaeni kuten parhaiten taidan ja olla ajattelematta mitään, keskittyä käsien liikkeisiin ja kuppien väreihin. Puhdistaa kaikki filtterit (tai mitä hiton suotimia ne sitten suomeksi ovatkin). Kiva olisi tietysti, jos oppisi temaen niin hyvin, että voisi Suomessa pitää teekutsut.

Monet pitävät teeseremoniaa ja ikebanaa samanlaisena ”naisten pikku puuhasteluna” kuin vaikkapa koruompelua. Nämä perinnetaiteet ovat kuitenkin olleet alunperin miesten alaa (ja liittyneet pitkälti zen-ideologiaan), eivätkä naiset ole saaneet edes osallistua niihin. Vasta Tokugawa-kauden loppupuolella niistä tuli osa samuraiperheiden tytärten koulutusta – hienostuneen naisen tunnusmerkki, joka nosti tytön avioliittoarvoa.

Heian-kauden kirjallisuutta on arvostettu nykypäivään asti (monet pitävät Genjin tarinaa edelleen koko Japanin kirjallisuuden merkittävimpänä teoksena). Tärkeimmät Heian-kauden japaninkieliset teokset ovat naisten kirjoittamia. Tämän syynä on pidetty mm. sitä, että Heian-kaudella miehet pyrkivät kirjoittamaan kiinalaistyylisiä tekstejä kiinaksi, kun taas naiset, joiden koulutukseen kiinan kieli ei kuulunut, kirjoittivat japaniksi (ja luonnollisesti äidinkielellä kirjoitettu kirjallisuus oli laadukkaampaa ja säilytti siksi arvonsa). Tomiko Yoda on kuitenkin kyseenalaistanut tämän teorian. Hänen mukaansa oli ihan yleistä, että miehet kirjoittivat japaniksi eivätkä kiinantaitoiset aatelisnaisetkaan välttämättä olleet niin harvinaisia kuin on kuviteltu.

Kun Meiji-uudistuksen jälkeen alettiin rakentaa modernia valtiota, oli luonnollista pohjata kansallista identiteettiä Heian-kauden japaninkieliseen kirjallisuuteen. Tätä varten Heian-kauden kirjallisuutta oli tarpeen defeminisoida (suosittuja olivat esim. teoriat, joiden mukaan naisten nimiin laitetuilla teoksilla olikin todellisuudessa miespuolinen kirjoittaja). Oli sopimatonta, että jollakin korkeasti arvostetulla ja valtion kannalta tärkeällä oli feminiininen leima. On tavallaan mielenkiintoista, että teeseremonia ja ikebana ovat sitä vastoin kokeneet 1800-luvulta lähtien eräänlaisen demaskulinisaation, mutta ovat silti säilyttäneet kulttuurillisen prestiisiarvonsa (ja pysyneet osana kansallisidentiteettiä). Toisaalta niiden laita on vähän samoin kuin ruoanlaiton. Perinteisessä työnjaossa ruoan valmistaminen on ”naisten hommaa”, mutta huippukokit ovat silti pääasiassa miehiä. Eipä naispuolisia teemestareitakaan juuri ole, vaikka teeseremonian harrastajista suurin osa on nykyään naisia.

Täytyy sanoa, että pari kertaa teetunnilla on tullut ompeluseuraolo. Ensimmäistä kertaa kun kävin siellä, ystävällinen vanhempi rouva (jolla oli ruskeat etuhampaat) tiedusteli, kenestä Genjin tarinan naishahmosta pidän eniten. Yritin (hieman vaivaantuneena) selittää, että Genji on minusta mielenkiintoinen lähinnä sosiaalihistorian lähteenä. Mitäköhän täti olisi sanonut, jos olisin paukauttanut että leskirouva Rokujosta?