Lehteilin japaninkielisiä kirjoja kirjakaupassa, ja huomasin että pystyin lukemaan Banana Yoshimoton Kitchenin ensimmäisen sivun! Pakkohan se oli tietysti sen kunniaksi ostaa (onneksi japanilaiset kirjat ovat pieniä ja kevyitä). Kun olisi vielä aikaa lukeakin! Harmittaa, että otin kaikki kolme luetunymmärtämistä ja lisäksi vielä ainekirjoituksen ja suullisen ilmaisun. Luennot ja niitä varten teetettävät hommat vievät tuhottomasti aikaa, mutta enemmän japania oppisin, jos käyttäisin sen ajan puhumalla ihmisten kanssa, lukemalla kirjoja ja lehtiä, opiskelemalla huolellisemmin kielioppikoostetta varten.
Ulkona on kuuma, mutta luokkien ilmastointi on säädetty niin kovalle, että kynät pyörivät pöydällä. Kun pyysimme säätämään sitä pienemmälle, opettaja sanoi että on parempi pakata villatakki koululaukkuun. Kotona yritän tasapainotella uupumuksen (se tulee, ellen käytä ilmastointia) ja kurkkukivun (se tulee, jos käytän ilmastointia) välillä. Silloin, kun ei sada, haluaisin meren rannalle ja uimaan, mutta koulu pitää kiireisenä eikä koskaan ole aikaa lähteä.
Tein suullisen ilmaisun harjoitustehtävää taiwanilaisen luokkatoverin kanssa. Ideana oli että toinen kertoo ongelmistaan ja toinen on konsultti, joka ehdottaa ratkaisuja. Luokkatoverini (tästä eteenpäin Y) sanoi olevansa koko ajan uninen, koska juttelee yötä myöten ystäviensä kanssa netissä. Ehdotin luennoilla nukkumista. Kun vaihdoimme rooleja, sanoin että minua stressaa, koska koulussa teetätetään niin paljon raportteja ja esitelmiä. ”Kuten esimerkiksi T-sensein tunnilla, vai? Jos stressaa liikaa, kannattaa ehkä pinnata vähän”, Y sanoi (olimme sillä hetkellä tietysti T-sensein tunnilla). Y oli puhunut muidenkin luokkatoverien kanssa, ja ilmeisesti kaikki ovat sitä mieltä että T-sensei teetättää meillä liikaa kaikenlaista. Y oli myös ottanut asian puheeksi ryhmästämme vastuussa olevalle H-senseille, mutta tämä oli neuvonut puhumaan asiasta suoraan T-senseille (mikä on sinänsä hieman myöhäistä, koska koulua on jäljellä kaksi viikkoa ja kaksi päivää).
Kuulostaa hölmöltä, mutta keskustelusta tuli hyvä mieli, sellainen olo että ollaan kuitenkin kaikki ihmisiä samassa tilanteessa, yhteiset ongelmat vaikka eri kulttuuri. Myöhemmin Y esitteli minulle erityisen hyvää kielioppikirjaa. Jos opettelee ulkoa kaikki siinä olevat monivalintatehtävät, pääsee kuulemma nooryokushikenin eli International Japanese Language Proficiency Testin vaikeimman tason kielioppiosiosta läpi. Se hieman pudotti minua takaisin maan pinnalle (sivunmennen sanottuna kielioppi ei ole minulle iso ongelma, mutta ainakin vielä sanasto ja kanji-merkit tuntuvat ylitsepääsemättömältä esteeltä).
Suullisen ilmaisun kurssilla meidät jaetaan aina ryhmiksi tai pareiksi korttipakan avulla. Tänään se heti alkuun itsensä synkkämieliseksi esitellyt kiinalainen tyttö valitti saavansa aina numeron 4. Lukusana ”neljä” on sekä japaniksi että kiinaksi shi, ja molemmissa kielissä samoin ääntyvä (joskin eri merkillä kirjoitettava) sana tarkoittaa kuolemaa. Siksi luku 4 tuo pahaa onnea molemmissa maissa. Myöhemmin samalla tunnilla teimme stressitestin, josta tyttö sai luokan korkeimmat (eli stressaantuneimmat) pisteet. Joku aika sitten (sillä tunnilla jolla puhuttiin terveysasioista) hän sanoi olleensa aiemmin koukussa laihdutuslääkkeisiin. Lounastauon jälkeen minua alkoi kaduttaa, etten mennyt suullisen ilmaisun jälkeen juttelemaan tytölle, pyytänyt vaikka syömään. Päätin lähettää viestin, mutta sitten en vain yksinkertaisesti keksinyt, mitä siihen kirjoittaa. Masennus on ehkä samanlaista kaikkialla, mutta on vaikea ilmaista japaniksi asioita, jotka olisin halunnut sanoa, ja vielä vaikeampi arvioida, kuinka kiinalainen tulkitsee viestiä.
*
Opettaja sanoi, että Pieni tulitikkutyttö on eurooppalainen satu, paikkakunnalta nimeltä Andersen. Toinen opettaja sanoi, että Japanissa on nykyisin todella tiukka tupakkalaki, koska missään muualla maailmassa ei tarvitse erityistä, henkilökohtaista taspo-korttia ostaakseen tupakkaa tupakka-automaatista (huomio: Asahi-lehden mukaan 22 prosentilla Japanin tupakoitsijoista on taspo-kortti). Kolmas opettaja sanoi, että thaimaalaisen lakitekstin täytyy olla todella vaikeaselkoista, kun kirjaimetkin ovat niin vaikeita (huomio: japanin kirjoitusjärjestelmää pidetään yhtenä maailman vaikeimmista, thain kirjoitusjärjestelmä on puhtaasti foneettinen).
2 comments:
Japani on kielenä tosi kieltova ja ihan pervo. Olen opiskellut sitä vasta vuoden ekä taida jatkaa nyt heti - siihen olisi mahdollisuus, mutta päälle painaa toinen, omaan työhöni kiinteästi liittyvä puolitoistavuotinen koulutus, joten pakko jättää jotain pois. Olen kuitenkin onnellinen että olen saanut nää vuoden opinnot ja mulla on tosi hyvin kaikkia materiaaleja, pystyn jatkamaan myöhemmin jos tarvitsee.
Tätä blogia on kans ollut kiva lukea :-)
Kiva jos on ollut kiva lukea, ja kiitos kommenteista!
Kaverini ihmetteli tässä yksi päivä, miksi Japanissa ei laiteta kaikkiin teksteihin kanjien yläpuolelle hiraganoja joista näkee lukutavan. Huomasin että en ollut itse koskaan tullut edes ajatelleeksi koko mahdollisuutta! Olin pitänyt ihan itsestäänselvyytenä että jos haluaa lukea lehteä sujuvasti, täytyy opetella lukemaan 2000 kanjia. Taidan olla indoktrinoitu japanilaiseen ajatteluun... ;)
Post a Comment