uupunut

Luulin jo tottuneeni kouluun, mutta nyt pää alkaa hajoilla taas. Ikebana-opettaja tulee aina tunnille vartin myöhässä ja sättii sitten meitä siitä, että tunti venyy seuraavan luennon alkuun koska emme muka siivoa tarpeeksi nopeasti. Välillä tuntuu, että tämä on japanilaisille opettajille tyypillistä käytöstä (tietysti todella hyviäkin opettajia on, mutta valitettavan usein asianlaita vain tuntuu olevan juuri tämä).

Japanintunnilla saimme (viimein) uuden tekstin, jota nyt sitten tankataan hyvin hitaasti eteenpäin. Se käsittelee terveysasioita, joten niistä sitten keskusteltiin yhdessä tunnilla. Ensin opettaja kysyi jokaiselta luokan pojalta (ja niin – hän jopa suoraan sanoi, että kysytäänpä nyt miehiltä), kuluuko paljon alkoholia. Sen jälkeen hän kyseli tytöiltä, tuleeko joskus syötyä liikaa kakkua. Iski äkkiseltään tunne että mieleni hajoaa pieniksi sirpaleiksi. En pysty ottamaan enää yhtään mitään huumorilla, en pysty sivuuttamaan yhtään mitään, en vaikka tiedän että koulua on enää neljä viikkoa ja kolme päivää ennen loppukokeita.

Tuntuu, että tarvitsisin sosiaalista kontaktia. Pohjimmiltaan on hivenen yksinäinen olo. Haluaisin tavata uusia ihmisiä. Mutta kaikki energiani kuluu siihen, että istun koulussa, pinnistelen sietääkseni opettajia ja luokkaani, yritän muistaa hymyillä. Sen jälkeen en yksinkertaisesti jaksa ottaa kontaktia ihmisiin. Ja täällä ihmisiin tutustuminen vaatii (ainakin minulta) aktiivisempaa asennetta kuin Suomessa. Ei oikein ole sellaisia tilaisuuksia, joissa luonnostaan tapaisi paljon uusia ihmisiä. Silloin harvoin, kun niitä järjestetään, on sellainen olo kuin olisi 15-vuotias ja kotibileissä, joissa on paikalla kaverin vanhoilliset vanhemmat.

En tajua omaa psyykettäni. Olen kohta palaamassa Suomeen ja yhtäkkiä on sellainen olo kuin olisin saanut kulttuurishokin uudelleen. Ehkä kuuma, kostea ja hiostava ilma estää minua jaksamasta. Nukkuminen on vaikeaa, ja olen koko ajan väsynyt silloinkin kun nukun tarpeeksi.