jii-eitto-samitto-hantai

Kävin paikallisessa G8-mielenosoituksessa. Samalla tuli tavattua muutama tyyppi, joihin olisi mieluiten tutustunut joskus silloin syys- lokakuussa kun saapui tänne.

Väkimäärältään mielenosoitus oli pieni, ehkä muutama sata ihmistä (olen kyllä huono arvioimaan ihmismääriä). Osallistujat olivat pääasiassa keski-ikäisiä japanilaisia, suuri osa näistä ammattiliittoaktiiveja. On huomattava, että Japanissa ammattiliitot ovat marginaalissa, eikä niillä ole sellaista valtaa kuin esim. Suomessa. Vaikkapa lakot ovat harvinaisia (aihetta sivuten – eräs japanilainen tuttava sanoi olevansa lähes joka päivä niin myöhään töissä, että joutuu menemään viimeisellä – puolenyön aikaan kulkevalla – junalla kotiin. Firma ei maksa ylityötunneista palkkaa, vaikka se on Japanin lain mukaan pakollista. Sosiaalisen paineen vuoksi kukaan työntekijöistä ei valita – kaikki tietävät, että kukaan muu ei valita, että valittaminen on itsekästä ja että valittamalla joutuisi koko työyhteisön paheksunnan kohteeksi).

Nuoria ihmisiä oli vain kourallinen, ja näistäkin puolet ulkomaalaisia. Politiikka tai aktivismi ei kiinnosta japanilaisia nuoria (kuulemma tilanne on päinvastainen Koreassa). Saman ilmiön olen toki huomannut yliopistossa, jossa opiskelen. Erilaisia opiskelijoille suunnattuja kerhoja, klubeja ja järjestöjä on satoja, mutta ympäristöyhdistys on ainoa, jolla on mitään yhteyttä aktivismiin. Tuntuu vaikealta uskoa, että sama yliopisto suljettiin Vietnamin sodan aikana opiskelijaradikalismin vuoksi.

Kuulemma taideyliopistoista löytyy enemmän aktivismista kiinnostuneita opiskelijoita. Nämä eivät kuitenkaan käy mielenosoituksissa, vaan suunnittelevat mahdollisimman trendikkäitä sodanvastaisia tarroja ja T-paitoja. Tietenkään näiden kahden toiminnan ei pitäisi olla toisiaan poissulkevia, mutta aktivismia (etenkään marssimista) ei pidetä coolina. Tarrat ja T-paidat ovat osa aktivismista kiinnostuneiden opiskelijoiden yritystä saada se vaikuttamaan coolilta.

Nuorten kiinnostumattomuus politiikasta on varmastikin viime kädessä vain osa Japanissa yleistä shooganai-asennetta, johon sisältyy ajatus siitä, että omalla toiminnallaan ei kuitenkaan voi vaikuttaa, korkeintaan joutuu ongelmiin ja paheksunnan kohteeksi. Kaikki politiikkaan liittyvä on likaista, ja siitä kannattaa pysytellä erossa.

Marssia edelsi noin tunnin mittainen tilaisuus, jossa Korean lähettiläs, Okinawan lähettiläs, Hokkaidon lähettiläs ja kaikkien mahdollisten ryhmittymien edustajat pitivät tervehdyspuheen. Käsitykseni mukaan tilaisuuden varsinainen järjestäjä oli kuitenkin tarkoitusta varten erikseen perustettu yhdistys, ”Kiotossa 26.-27.6.2008 järjestettävää G8-ulkoministerikokousta vastustava järjestö”. Heinäkuun alun Hokkaidon G8-kokousta vastaan perustetaan jälleen uusi järjestö. Tämän vuoksi tapahtumia järjestävistä organisaatioista on vaikea saada selkoa, mikä ehkä on järjestäjien tarkoituskin (ehkä taustalla vaikuttaa aktivisteihin 60- ja 70-luvulla kohdistettu tarkkailu – nykyisiä mielenosoituksiahan puuhaavat ne samat tyypit, jotka piilottelivat Vietnamista karanneita sotilaita ihan tässä naapurikulmilla olevassa kahvilassa).

Japanilainen mielenosoitus järjestäytyi hyvin nopeasti oikeaoppiseksi ihmisnelikkojen jonoksi. Ei sitä vähintään vartin kestävää säätöä, johon olen Suomessa tottunut. Kulkueesta lähti ääntä varmaan kaksin verroin suomalaiseen nähden, kun mielenosoittajat karjuivat rumpujen tahdissa: jii-eitto-samitto-hantai! Ehkä osansa oli hyvällä organisaatiolla, osansa taistelulajeista tutulla karjumistekniikalla.

Poliisit kulkivat koko ajan kulkueen mukana ja ohjastivat sen liikettä ”Nyt vasemmalle!” ja ”Nyt oikealle!” –huudoilla. Jalkakäytävällä (varsinainen kulkue ja sen mukana liikkuvat poliisit etenivät autotiestä erotettua kaistaa) kulki ryhmä ylitunnistettavia undercover-poliiseja. Kaikilla oli samanlaiset khakinväriset ”vapaa-ajanhousut”, samanlainen musta laukku, nappi korvassa ja kaiken huippuna samanlaiset hatut. Sellaiset valkoiset, vähän ylioppilaslakkia muistuttavat, joissa oli jokin pieni metallinen merkki. Ehkä univormu kuuluu täällä niin vahvasti poliisin rooliin, että siitä on mahdoton luopua.

Mielenosoitus eteni paljon rauhallisemmin kuin Suomessa, eikä juuri kukaan yrittänyt provosoida poliisia (johtunee erilaisesta ikärakenteesta). Näin ainoastaan yhden konfliktitilanteen. Nuori japanilainen mies sytytti savukkeen kulkueen laidalla, lähellä sitä reunustavia poliiseja (kesäkuun alussa voimaan astunut laki kieltää tupakoinnin julkisilla paikoilla - jollaisia esim. ravintolat eivät muuten ole). Lähin poliisi karjui viisi kertaa budokarjunnalla: ”Hooritsu wo mamorinasai! Tabako no hi wo keshinasai!” (”Noudata lakia! Sammuta savuke!”), joka kerta täsmälleen samoin sanoin ja koko ajan sama ilme kasvoillaan. Luulen, että Suomessa poliisi käyttäisi sekä sanoissaan että elekielessään laajempaa repertuaaria (ja ehkä jopa hivenen alatyylisiä ilmauksia), mutta japanilaisen poliisin rooliin kuuluu toistaa tietty (hyvin formaalisti esitetty) käsky täsmälleen tietyllä tavalla.

Kun viisi karjahdusta eivät tehonneet, vaan nuorukainen vain puhalteli ylimielisesti savua poliisin naamalle, poliisit ympäröivät tämän ja tarttuivat tähän kiinni. ”Undercover-poliisit” virtasivat jalkakäytävältä kulkueen läpi osallistuakseen tilanteeseen. Kaikki ratkesi antikliimaktisesti. Poliisit päästivät nuorukaisen irti ja palasivat rivistöihinsä. Nuorukainen marssi kulkueen mukana mielenosoituksen loppuun saakka (polttamatta).

Toisin sanoen kaikki sujui hyvin, eikä ketään pidätetty. Eräs tapaamani keski-ikäinen amerikkalainen (Kiotossa asuva) aktivisti kertoi, että Japanissa poliisit ovat yleisesti ottaen hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Toisaalta japanilaisen poliisin valtuudet ovat aika laajat. Pidätettyä saa pitää kolme vuorokautta sellissä nostamatta syytettä, poikkeusluvalla paljon pidempääkin. Kuulemma poliisit pyrkivät olemaan hyvin asiallisia (välttämään kenenkään kasvojen menetystä) aina siihen hetkeen asti, kunnes pidätys tapahtuu ja kaikki muuttuu dramaattisesti (kasvot on menetetty, millään ei ole enää väliä).

Tuntui hassulta kävellä tänään keisarillisessa puistossa, nyt kun kokous on ohi. En nähnyt yhtään poliisia. Torstaina poliisit olivat saattaneet muutaman asuntolamme tytöistä kotiin ja halunneet tutkia yhden näistä laukun (Louis Vuitton, muuten). En havainnut omaa liikkumistani tarkkailtavan missään vaiheessa, eikä kukaan poliiseista pysäyttänyt minua tai kysynyt minulta mitään. Vaikka olinkin asukkaista ainoa, joka kävi mielenosoituksessa.

Haluaisin vielä kirjoittaa, kuinka typerää on (lähinnä mielenosoittajan puolelta – ehkä tosin poliisinkin) tehdä niin iso juttu yhdestä savukkeesta. Mielenosoitukseen ei kuitenkaan ole lähdetty vastustamaan tupakkalakia, vaan G8-kokousta, eikä poliisin tahallinen ärsyttäminen millään tavalla palvele mielenosoituksen tarkoitusta. Suomessa provokaatiota näkee enemmän kuin täällä, ehkä siksi että tietyille nuorille mielenosoitukset tuntuvat olevan lähinnä tilaisuus päästä provosoimaan poliisia ja purkamaan aggressiota. Tavallaan kykenen kyllä ymmärtämään asenteen, mutta katson itse silti, että kapinalla pitäisi olla päämäärä.