Kulttuurieroja

Japanissa on ihan yleistä, että asutaan vanhempien luona (vaikka olisi ihan oikea työpaikkakin) kunnes mennään naimisiin (naisten keskimääräinen avioitumisikä on muistaakseni 28, miesten hieman korkeampi). Muutama meidän opettajistammekin on sanonut olevansa "parasaito shinguru" ("parasite single").

Tänään aiheesta keskusteltiin japanintunnilla ja vertailtiin eri maiden tapoja. Menin sanomaan, että suomalaiset muuttavat pois kotoa nuorina ja että vanhempien luona asuvia aikuisia pidetään yleensä Suomessa vähän outoina. Itäaasialaiset (joista suurin osa on asunut vanhempiensa luona tänne tuloon asti) alkoivat kilvan selittää, että vanhempien luona asumisessa ei ole mitään väärää tai kummallista. Alkoi vähän nolottaa ja tuli sellainen olo, että loukkasinkohan nyt jotakuta. Etenkin koska japania puhuttaessa ei ole tapana sanoa asioita kovin suoraan (mitä en valitettavasti usein osaa olla tekemättä).

Siinä keskustelussa tuli sitten esille myös toinen kulttuuriero. Puolustellessaan vanhempien kanssa asumista itäaasialaiset sanoivat esim. auttavansa kyllä kotitöissä tai antavansa vanhemmille rahaa omasta palkastaan. Mutta minun nähdäkseni Suomessa ei muuteta pois kotoa, jotta vanhemmilla olisi helpompaa. Kotoa muutetaan, koska halutaan itsenäistyä ja saada sellaista yksityisyyttä ja omaa rauhaa, joka tuntuu täällä olevan aika harvinaista. Eli itsekkäistä lähtökohdista.

*

Yleensä meidän japanintunneillamme selitetään uusien sanojen merkitykset yksinkertaisempia sanoja käyttäen ja vähän liiankin pitkällisesti (en ihan ymmärrä, mitä järkeä siinä on, kun kaikki kuitenkin omistavat sanakirjan). Viime viikolla esimerkkilauseessa oli "mikon no haha" (naimaton äiti). Opettaja (miespuolinen) sanoi vain, että kaikki ymmärtänevät tarkemmin selittämättäkin mitä se tarkoittaa. Siinä oli sellainen nyanssi, että on sanomattakin selvää että on aika noloa saada lapsi jos ei ole naimisissa ja koko luokan olisi nyt hyvä tirskua hieman.

Olin vähällä sanoa, että Suomessa naimattomissa äideissä ei ole mitään kummallista. Mutta ei siitä olisi ollut mitään hyötyä. Ihmisille olisi vain tullut huono mielikuva Suomesta. Tiettyjä kulttuurieroja ei oikein pysty selittämään kertomatta samalla laajemmin taustalla vaikuttavista ajattelutavoista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Luokkahuone ei ole siihen hyvä paikka. Parasta olisi varmaankin, jos voisi jutella ihmisten kanssa kahden kesken, miettiä ensin mistä asioista ollaan samaa mieltä ja alkaa sitten selvittää, mistä erimielisyydet juontavat juurensa. Mutta siihen minun kielitaitoni ei riitä.

*

Tänään jouduin puheisiin kanrinin-tädin kanssa, koska minulle oli tullut kirjattu kirje (pankkikortti japanilaiselle tilille). Meillä on omat postilokerot, joihin posti tavallisesti laitetaan, mutta kirjatut kirjeet on pyydettävä henkilökohtaisesti kanrinin-tädiltä. Kun olin vetänyt nimmarini kirjaan, johon saadut kirjeet kuitataan, täti huomautti että olin laihtunut. Sanoin, että se on hyvä (on ollut ihan tarkoituksenakin saada pari kiloa pois). Täti alkoi kysellä, syönkö kunnolla. Ehkä hän kuvitteli, etten tiedä, mitä "yaseru" tarkoittaa. Lisäksi täti kosketti poskeani (mikä oli todella epämiellyttävää, mutta en tiennyt kuinka huomauttaa asiasta vaikuttamatta todella törkeältä - vaikka toisaalta, ei tuollainen koskettelu minun ymmärtääkseni japanilaiseen kulttuuriin kuulu, joten kai minulla olisi oikeuskin älähtää jotain - ilmeisesti se täti ei joko osaa lukea torjuvaa ruumiinkieltä tai ei vain välitä) ja selitti kuinka se oli ollut pyöreämpi tullessani Kiotoon (ihmekös tuo, kun Tokiossa tuli syötyä joka päivä kakkuja).

Täytyy oikeasti varautua selittämään tädille, että olen 28-vuotias, muutin pois vanhempieni luota kymmenen vuotta sitten ja olen aikaisemminkin asunut yksin ulkomailla, joten minusta ei tarvitse olla huolissaan. Mutta se on vaikeaa, koska täti harvemmin ymmärtää, mitä sanon. Tämä on hivenen kummallista, sillä esim postivirkailijoilla ei yleensä ole ongelmia minun japanini kanssa.

*

Mutta kerrotaanpa sitten lopuksi vielä hyviä uutisia, ettei lukijoille jää sellainen kuva että elämä täällä olisi vallan kamalaa. Päivän viimeisestä tunnista jäi hyvä mieli. Pidän siitä senseistä kun se on niin energinen. Huomenna menen katsomaan Daimojia, "isoja kirjoitusmerkkejä". Ne ovat sellaisia vuorilla olevia kiinalaisten merkkien muotoisia alueita, joilta on raivattu pois kasvillisuus. Esim meidän talon katolle (missä on telineitä pyykkien kuivattamista varten) näkyy suurta tarkoittava merkki.