Kyläily

Vierailin tänään japanilaisessa kodissa. Olen kai tottunut tänne, kun en hämmentynyt siitä, että kolmen hengen perhe asuu asunnossa, joka on kokonaisuudessaan vain hieman suurempi kuin olohuoneeni Suomessa. Tila oli jaoteltu olohuoneeseen (jonka yhteydessä oli keittonurkkaus) ja siitä liukuovella erotettuun tatamilattiaiseen makuuhuoneeseen (josta saa päiväsaikaan olohuoneen laajennuksen, kun siivoaa futonit syrjään).

Toisaalta en ole ehkä tarpeeksi tottunut tänne. Minua nimittäin vaivaannutti se, kuinka vierasta palvellaan. Välillä emäntäni käyttäytyi kuin tarjoilija. Erityisen hassulta tuntui aloittaa syöminen ennen kuin tämä itse oli tullut pöytään.

En ole myöskään aina oikein varma, miten paljon ruokia tulisi kehua ja pitäisikö kaikesta tarjotusta yrittää ensin kieltäytyä. Välillä myös tuntuu, että käytän oikeita fraaseja väärissä paikoissa ja että se ei muutu mihinkään, vaikka kävisin kyläilyetiketin läpi kuinka monta kertaa.

Mutta jotain ehkä olen tästä kulttuurista sisäistänytkin. Minuun nimittäin iski paniikki, kun kysyttiin haluanko mehua, teetä vai kahvia. Jokin sanoi, että oikea vastaus olisi "samaa kuin tekin" tai "mikä tahansa noista on hyvä". Sanoin kuitenkin että teetä. Koska omasta mielestäni kestitseminen on niin paljon helpompaa, jos vieraat antavat selkeitä vastauksia. Mutta toisaalta minä olen länsimainen ihminen, jolla ei ole japanilaisille ominaista kuudetta aistia...