Vielä vähän kalajuttuja (koettakaa kestää)

Lueskellessani Mirin (http://mirisra.livejournal.com/) blogia sain sellaisen vaikutelman, että Suomessa järjestetty sukellusopetus olisi ollut kattavampaa, paremmin järjestettyä ja huolellisempaa kuin kurssilla, jonka minä kävin (sukelluskertomus löytyy Mirin merkinnöistä ajanjaksolta 25.-27.1.). Minä en esim. päässyt kokeilemaan, miltä tuntuu kun ilma loppuu (se olisi varmasti ollut hyödyllistä mutta pelottavaa). Harjoitellessamme hätätilanteita ja ilman pyytämistä toiselta sukeltajalta säiliöni hana oli koko ajan auki, eikä kouluttaja vääntänyt sitä kiinni, kuten Suomessa oli tehty.

Suomalainen kulttuuri lienee yleisesti ottaenkin huolellisempaa kuin okinawalainen, ja sukelluksessa huolellisuus taitaa tulla korostetusti esiin, koska Suomen ympäristö on vaarallisempi (kylmä vesi on käsittääkseni merkittävä tekijä monissa sukellusonnettomuuksissa). Mutta omassa kurssissani oli tietysti se hyvä puoli, että pääsin näkemään värikkäitä kaloja ja sellaista merenalaista maisemaa, jota ei Suomesta löydy. Tapasin myös erilaisia ihmisiä – sekä mielenkiintoisia että sellaisia, joiden kanssa ei erityisemmin halua olla tekemisissä, mutta joilla on kuriositeettiarvonsa. Esimerkkinä seuraava anekdootti:

Sukellusliikkeeseen on tullut kolme nuorta jenkkiä, iän ja olemuksen perusteella voisin hyvin kuvitella heidän tulleen läheiseltä merijalkaväen Camp Fosterilta. Jenkit haluavat vuokrata varusteita ja asioivat sukellusopettajani kanssa. Käytän heistä tässä stereotypisoivia mutta kuvaavia nimiä Blondi, Silmälasipäinen ja Musta. Blondilla on koko ajan show päällä, hän uhoaa ja mahtailee ja antaa kavereilleen sukeltamiseen liittyviä teknisiä vihjeitä. Luulen ensin hänen olevan sukellusopettaja (mielessä käy, että ehkä ne minua kohtaan asiallisesti käyttäytyvät tyypitkin vaihtavat merijalkaväen kursseilla äijäilyvaihteen päälle). Musta on rauhallinen ja asiallinen, tilanteen tasalla. Silmälasipäinen ei ole sukeltanut aiemmin, hän kyselee minulta välillä veden kylmyydestä ja merieläimistä (ja on koko kolmikosta ainoa, joka kiinnittää minuun mitään huomiota).

Blondi on kolmikosta eniten äänessä ja hänen keskustelunsa sukellusopettajani kanssa kuulostaa suurin piirtein seuraavalta (Olen tietenkin lyhennellyt keskustelua, enkä muista tarkkoja sanamuotoja. Pahoittelen myös mahdollisesti virheellistä englantiani):

BLONDI (Silmälasipäiselle): Shall we get changed or do you need a hug first?
BLONDI (silmäilee rähjäisiä vuokrakamoja): Did somebody defecate in this?
OPETTAJA: Not that I know of.
BLONDI: And this one has holes in it. So, this guy got attacked by a shark and his buddy shit his pants.
OPETTAJA (menee etsimään paremmassa kunnossa olevia märkäpukuja)
BLONDI (sormeilee kakkosvaihetta, eli sitä osaa regulaattorista joka laitetaan suuhun ja jonka kautta hengitetään): This is the part I don’t like sharing.
OPETTAJA (palaa)
BLONDI: And could we have some defog solution?
OPETTAJA: I’m sorry. We don’t have it at the moment. You’ll just have to use your spit. (Yleisin tapa estää maskia huuruuntumasta sukellusten aikana on levittää sen sisäpintaan sylkeä ennen veteen menemistä)
BLONDI: So that’s what you do, huh? Those crazy Japanese!
OPETTAJA (nauraa ja osoittaa nenäänsä): I even use it when my nose runs. (Tässä kummallinen englanti on tarkoituksellista, sillä muistan japanilaisen sukellusopettajan ilmaisseen asian täsmälleen näillä sanoilla. Hän tarkoittaa tietysti käyttävänsä em. tarkoitukseen myös räkää.)
BLONDI: Yuck. What will you tell us next? To use toilet water?
OPETTAJA (Silmälasipäiselle): So this is your first time diving?
SILMÄLASIPÄINEN: Yes.
OPETTAJA (Blondille): And you are the instructor?
BLONDI: No, but I know how to do it.
OPETTAJA: Do you have the certificate?
BLONDI: You mean the PADI? No.
OPETTAJA: None of you have the certificate?
BLONDI: No.
OPETTAJA: I can’t let you go diving without an instructor if you don’t have the certificate.
SILMÄLASIPÄINEN (näyttää huojentuneelta)
BLONDI: That’s up to you. We can rent this gear and go by ourselves. But if you won’t rent the gear to us otherwise, we will go with the instructor and pay whatever it costs. It’s up to you.
OPETTAJA: You want to go now?
BLONDI: Yes.
OPETTAJA: I will check if there’s any instructor available right now. (menee toiseen huoneeseen – kuulen hänen kysyvän pomoltaan, olisiko ketään muuta saatavilla, hän itse oli nimittäin ehtinyt ajatella päivän olevan jo pulkassa)
BLONDI: So they actually ask for the PADI in Japan. In Thailand they never ask anything. I guess we should do the PADI. This will become so much cheaper once we get the PADI.

Kun sopiva opas löytyy ja jenkit vaihtavat märkäpukuja ylleen, tulee ilmi että minä ja opettaja olemme nähneet päivällä kivikalan. Blondi kysyy hieman pelästyneenä, onko tällä seudulla kivikaloja. Hän kertoo heti kavereilleen, että ne ovat myrkyllisiä ja aggressiivisia. Edellisen päivän teoriatunnilla oikea sukellusopettaja on kertonut, että kivikaloja ei ole syytä pelätä, vaikka ne ovatkin myrkyllisiä. Niiden puolustusmekanismi on maata pohjassa ja näyttää kiveltä, eikä niistä ole vaaraa ellei niiden päälle astu (ja sukeltaessa harvemmin seistään jalat pohjassa).

Ehkä en sittenkään ole huonoin mahdollinen asiakas, vaikka olenkin aina ollut huono liikunnassa ja hidas oppimaan motorisia taitoja.