Abunai!

Talvella keittiössä keskusteltiin kevätlomamatkoista. Vaihto-opiskelijoiden keskuudessa Kiina ja Korea olivat suosittuja kohteita. Yksi japanilaisista tytöistä sanoi, ettei missään nimessä menisi Kiinaan, koska siellä on vaarallista, abunai.

Välillä tuntuu, että japanilaisten mielestä kaikki on vaarallista. Kiinassa on vaarallista, Tokiossa on vaarallista, iltaisin ulos meneminen on vaarallista. Kun leikkasin vihanneksia, japanilainen naapuri kehotti viisi kertaa olemaan varovainen veitsen kanssa (niinköhän avuttomalta leikkaajalta vaikutin), koska se on vaarallinen. Tiskaamisen jälkeen veitset oli laitettava kuivaustelineeseen terä alaspäin, koska ne ovat vaarallisia. Olisi tehnyt mieli sanoa, että ei se ole minulle niin iso juttu leikata vahingossa vähän sormeen.

Kun olin vasta tullut Kiotoon, japanilainen lakitieteen opiskelija neuvoi, ettei kannata mennä iltaisin keisarilliseen puistoon, sillä siellä on ”outoja tyyppejä”. Eli koiraa ulkoiluttavia mummoja, treffeillä olevia pariskuntia ja aluetta kiertävä poliisiauto.

Ennen kuin abunai alkoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos se tuntui keinolta, jolla vapauttani pyrittiin rajoittamaan. Rakensin itselleni suojaksi eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin. Vaikka Euroopassa olikin kulttuurieroja, olivat eurooppalaiset kulttuurit niin samanlaisia, että tietyt perusasiat oli mahdollista ymmärtää. Vapaus, tasa-arvo, liberaali arvomaailma, tietoisuus siitä että auktoriteetteja voi vastustaa.

Sitten keskustelin italialaisen tytön kanssa. Tämä sanoi oman kotielämänsä olleen melko vapaata. Mutta että veljellä oli luonnollisesti enemmän vapauksia. Luonnollisesti, itsestäänselvyytenä esitetty luonnollisesti. Naistenhan on vaarallista liikkua yksin. Masennuin. Se eurooppalaisesta kulttuuri-identiteetistä. Joidenkin on helpompi sopeutua Japaniin, toisten vaikeampi.

Varmasti on alueita, joilla naisten on vaarallista liikkua yksin. Ja varmasti useimmilla alueilla naisten on vaarallisempaa liikkua yksin kuin miesten. Mutta mitä vähemmän yksin ulkona liikkuvia naisia jollakin alueella on, sitä enemmän nämä pistävät silmään ja sitä vaarallisempaa näiden on liikkua alueella. Sen takia kannattaisi miettiä, josko sittenkin uskaltautuisi yksin ulos, vaikka onkin kuullut että puistossa on outoja tyyppejä (tai YO-kylässä itsensäpaljastaja). Se ei ehkä kannata ihan joka paikassa, mutta - niin – rajanvetokysymys. Tapaamieni jenkkien mukaan Manhattanilla on vaarallista, minun mielestäni pääsääntöisesti ei.

Käsitykset turvallisuudesta ovat tietysti kulttuurisidonnaisia (ihan samoin kuin käsitykset hygieniasta tai terveellisyydestä – kaiken vaarallisesta puhumisen jälkeen tuntuu absurdilta, että Euroopassa tupakka tappaa, mutta Japanissa se saattaa hieman lisätä keuhkosyövän riskiä). Suomessa asuva irakilainen tuttavantuttava oli sanonut käyvänsä säännöllisesti kotimaassaan tapaamassa perhettään. Hänen mukaansa siellä ei ole erityisen vaarallista, kunhan osaa pysyä poissa levottomilta alueilta.

Koska merkintä ei tällaisenaan ole riittävän hajanainen, lainaan vielä Marjane Satrapia (joka kasvoi Irakia vastaan sotaa käyvässä Iranissa):

First, people have stopped talking about pleasure. Eating is a pleasure, but they will tell you if you eat you're going to get high cholesterol. If you make love, you're going to get AIDS. If you smoke, you're going to get cancer. But smoking is a pleasure -- I'm a smoker, I can testify. Eating is a pleasure. Making love is a pleasure. OK, it's a risk sometimes.

The fact is, the world is very fearful, because we don't know who the enemy is. The world is at war, but at war against who? Bin Laden turns into Saddam and Saddam turns into someone else. They all the time talk about security. Security, security, security. But when you talk about security, then everything is about being safe. And being safe also means having less freedom.

It makes a society much more conservative, looking for security. If you have freedom, then you have more risks. It goes together. Myself, I prefer to take some risks, and once in a while it's going to hurt. My grandmother always said the saddest life is to be born a cow and to die a donkey.

(Haastattelu, josta ote on, löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://dir.salon.com/story/books/int/2005/04/24/satrapi/index.html)