Hiljaiset hirttäjäiset

Sain syksyllä amerikkalaisen opettajan vetämältä yhteiskuntakurssilta kuolemanrangaistusta Japanissa koskevan lehtiartikkelin, mutta olen ilmeisesti sittemmin heittänyt sen typerästi roskiin. Lehdessä oli haastateltu tuomioiden täytäntöönpanosta vastuussa olevaa virkamiestä. ”Kuolemanrangaistus on julma ja epäinhimillinen, mutta minun on toteutettava velvollisuuteni”, tämä sanoi.

Japanissa kuolemanrangaistusten täytäntöönpanopäiviä ei julkisteta missään. Joskus perusteena käytetään tuomittujen yksityisyyttä. Se ei kuitenkaan selitä sitä, että päivämäärää ei kerrota etukäteen edes vangille itselleen. Yleensä vangille ilmoitetaan teloituksesta vasta teloituspäivän aamuna, joskus vielä lyhyemmällä varoitusajalla. Oikeusjärjestelmä on hidas, ja tuomitut joutuvat elämään vuosia epäinhimillisissä oloissa jatkuvan kuolemanuhan alaisina.

Amerikkalainen opettajamme kysyi, eikö tämä ole meistä hieman epäinhimillistä. Sanoin, että kuolemanrangaistus on minusta aina epäinhimillinen. Opettaja häkeltyi ja sanoi, että ei nyt halua keskustella kuolemanrangaistuksen oikeutuksesta sinänsä. Ymmärrän kyllä, että japanilaista kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanotapaa voi pitää epäinhimillisenä, vaikka moraalisesti hyväksyisikin kuolemanrangaistuksen sinänsä. Mutta opettajan reaktio hämmästytti minua. Tämä oli vaikuttanut niin liberaalilta ja yhteiskuntakriittiseltä, että olisin kuvitellut ettei kuolemanrangaistuksen moraalisessa tuomitsemisessa olisi tälle mitään yllättävää.

Teloituspäivien salaaminen tuntuu minusta jotenkin hyvin aasialaiselta käytännöltä. Hiljaisuus toimii mekanismina, jonka kautta kysymys muutetaan julkiseksi salaisuudeksi. Teloituksilta on helppo sulkea silmänsä, jos ne eivät mitenkään kosketa omaa elämää (ts. jos ei satu esim. tuntemaan jotakuta kuolemansellissä olevaa vankia). Poissa silmistä, poissa mielestä, pidetään huoli omista asioista – tämä tuntuu olevan vallitseva käytäntö niin monessa asiassa täällä Japanissa. Hiljaisuus vie myös toimintamahdollisuuksia kuolemanrangaistusta vastustavilta aktivisteilta – yksittäisiä telotuksia ei voi pyrkiä estämään, ja niitä vastaan voi protestoida ainoastaan jälkikäteen, kun on jo liian myöhäistä.

*

Eräs tapaamani kiinalainen tyttö sanoi, että haluaisi asua Pohjoismaissa, koska siellä on ihmisoikeuksia ja sosiaaliturvaa. Toteamus tuossa muodossa saattaa kuulostaa kornilta, mutta se on silti totta, ja tytön lähtökohdista katsoen hyvin ymmärrettävä.