Teetä (ja ehkä vähän sympatiaakin)

Teki todellakin hyvää päästä pois Kiotosta, vuorille ja maaseudun rauhaan (voisin kertoa, kuinka siellä on kaunista ja vehreää ja ilmakin tuoksuu erilaiselta, ja luetella pari muuta klisettä perään). Luulen, että uupumukseni ei ole johtunut unen puutteesta, vaan koulusta – hitaista, monotonisista tunneista, joilla samaa asiaa toistetaan, toistetaan ja toistetaan. Tänään on virkeämpi olo, vaikka yöuni jäi lyhyeksi (pitäisi varmaan suosiolla luopua yrityksistä mennä aikaisin nukkumaan, ne on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan).

Teeviljelmällä meille väitettiin, että vihreässä teessä olisi yli kolminkertainen määrä kofeiinia kahviin verrattuna (vihreässä teessä 150 mg /dl, kahvissa 40 mg /dl). Kuulostaa aika uskomattomalta. Mutta ehkä se riippuu myös teelaadusta (japanilaisen gyokuro-teen pitäisi kai olla erityisen kofeiinipitoista).

Koska tänään satoi, itse teen poimiminen jäi vähän lyhyeksi, emmekä päässeet seuraamaan teelehtien käsittelyprosessia. Sen sijaan pelasimme teenmaistelupeliä, jossa piti erottaa toisistaan viisi teelaatua: Uji gyokuro, joku toinen gyokuro (jonka nimi on kadonnut muististani), Wazuka sencha, Shizuoka sencha ja Kagoshima sencha. En ole mikään tee-ekspertti, ja kaikki lajikkeet maistuivat minusta suurin piirtein samalta. Ensimmäisellä kierroksella teeviljelmän edustaja antoi kuitenkin niin hyvät vihjeet, että arvasin kaikki viisi teelaatua oikein.

Ensimmäinen vihje: korkealaatuisin teelaatu näiden joukossa (saamamme esitteen mukaan Uji gyokuro oli kaikkein kalleinta, ei siis kovin vaikea). Toinen vihje: samaa tyyppiä kuin edellinen tee (tietysti se toinen gyokuro). Kolmas vihje: minun lempiteelaatuni (koska olimme Wazukassa, arvasin että tämän täytyy olla Wazuka sencha). Neljäs vihje: tämä tee tulee siitä prefektuurista, jossa on Japanin korkein vuori (Fuji-vuori sijaitsee Shizuokassa, joten vastaus oli tietysti Shizuoka sencha). Viides teelaji oli luonnollisesti viimeinen jäljelle jäänyt, Kagoshima sencha.

Toisella kierroksella emme saanet vihjeitä. En tiedä, oliko minulla vain hyvä tuuri vai olinko oikeasti onnistunut painamaan teelaatujen hajuja, makuja ja värejä mieleeni, mutta sain kolme viidestä oikein. Kierrosten korkein yhteispistemäärä oli kahdeksan (meitä voittajia taisi olla kuusi), joten sain palkinnoksi 100 g korkealuokkaista teetä. Tuntuu, että se menee vähän haaskuun – enhän minä edes tiedä, minkä lämpöisessä vedessä ja kuinka kauan sitä pitäisi hauduttaa (enkä luultavasti erottaisi sitä makutestissä halvemmasta lajikkeesta)!

*

Tapasin retkellä korealaisen pojan, joka oli lapsena pakotettu syömään tulisia ruokia lyönneillä uhaten: ”Sinä et ole mikään mies ellet tätä pysty syömään!” Poika (vai pitäisikö sanoa mies?) koki tietysti kansallisylpeyttä miehekkäästä ruokamaustaan ja sanoi rakastavansa nykyään kimchiä, vaikka sitä piti lapsena itkien syödä. Sellaista se on, kulttuuri.