Mifune

Arashiyamassa oli tänään Mifune matsuri, ”kolmen veneen juhla”. Keisarillisiin hoviasuihin pukeutuneet osallistujat kulkivat veneissä Oi-joella. Minä ja kiinalainen kaverini (se joka kaipasi ihmisoikeuksia ja sosiaaliturvaa) vuokrasimme pienen soutuveneen, jotta pääsisimme näkemään juhlaveneet lähempää.

Kaverini alkoi heti kehua soututaitoani. Koska olen surkea soutaja, oletin hänen olevan itäaasialaiseen tapaan ylilyövän kohtelias (joskus tuntuu, että mitä huonommin osaa tehdä jotakin, sitä enemmän kehutaan). Hän sanoi, ettei itse osaa lainkaan soutaa mutta voisi kokeeksi kuitenkin tulla hetkeksi airoihin. Koska olen ollut vastaavissa tilanteissa ennenkin, ajattelin että kaverini lienee kyllästynyt katselemaan avutonta soutamistani ja haluaa ottaa ohjat käsiinsä.

Mutta ei – kiinalainen vaikutti todellakin siltä kuin ei olisi koskaan ennen soutanut. Hän nousi vähän vaarallisesti seisomaan, yritti ottaa valokuvia soutaessaan ja törmäsi pariin muuhun veneeseen. Mutta ihailen sitä, että hän halusi soutaa – yleensä uusien, vaikeiden asioiden kokeileminen nolostuttaa itäaasialaisia tyttöjä niin paljon etteivät nämä tee sitä.

Veneissä istuvat ”hovimiehet” pudottivat jokeen viuhkoja, jotta me soutuveneissä olevat katsojat voisimme poimia niitä muistoksi. Me saimme oranssin viuhkan, jossa on kultaisia koristeita. Päätin antaa sen kiinalaiselle seuralaiselleni. Noustuamme veneestä tämä sanoi kuitenkin välittömästi: ”Ota sinä tämä muistoksi.” Sanoin ainakin viidesti ”Ei, ota sinä se”, mutta itäaasialaiset ovat parempia tässä pelissä. Viuhka on nyt kirjahyllyssäni.