Lähdön tuntua

Tein tänään älykkään ratkaisun, jätin koulun väliin ja lähdin aamukahdeksalta Shijo Kawaramachille odottamaan kello yhdeksää, jolloin Gion matsurin kulkue lähti liikkeelle. Nyt olen sitten ihan uuvuksissani ja pitäisi alkaa lukea huomisiin kokeisiin...

Kulkueen jälkeen kävin muutaman kaverin kanssa syömässä ja ottamassa purikura-kuvat. Kun siinä poseerasimme Sweet & Innocent -taustoja vasten Like a Virginin soidessa taustalla, ajattelin tajunneeni jotakin olennaista japanilaisten tyttöjen (tai ainakin monien näistä) asenteesta, siitä jossa ”viattomuus” on coolia ja itse asiassa myös seksikästä.

Ilmassa oli lähdön tuntua – alle kolme viikkoahan tässä on jäljellä. Ehkä se, ehkä jokin muu oikku sai minut varastamaan kahvilasta lusikan. Epäröin pitkään ennen kuin uskalsin sujauttaa sen laukkuuni, ja tietysti minulle tuli huono omatunto. Euroopassa astioiden varastaminen on kai normaalia ja tavallaan hyväksyttävääkin (etenkin baareissa), täällä se tuntui rikokselta koko yhteisöä kohtaan (kuvittelin kahvilan koko henkilökunnan konttaamassa yömyöhään pöytien alla puuttuvaa lusikkaa etsimässä). Ulos kävellessäni ajattelin, että tarjoilijat luultavasti huomasivat minun ottaneen lusikan. Kukaan ei vain sanonut mitään, koska noloa tilannetta pitää välttää viimeiseen asti. Tuli entistä syyllisempi olo.

Menin bussiin kahdestaan läheisimmän kaverini kanssa, kun muut jäivät vielä ostoksille. Kotimatkalla sanoin, että tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa hyvästellä ihmisiä. Oli pakko lähteä kesken keskustelun, kun bussi saapui Kawaramachi-Imadegawalle. Kaveri katsoi minua bussin ikkunasta, vilkutimme toisillemme. Kotia kohti kävellessä tuli itku silmään.