Rakkautta ja hiilihydraatteja

Oppimateriaalista poimittua:

”Kun kerran on loppukoe tulossa, laadin vaikeat tehtävät, joissa täytyy soveltaa laajasti kaikkia tähän mennessä opittuja asioita. Mitä se on, ellei rakkautta?”

Jos olen koko ajan sisällä, nuudun ja tulen mökkihöperöksi. Ilmastointilaitteen humina ja lakkaamaton kaskaiden siritys (miten jostain pienestä hyönteisestä voi lähteä niin kova ääni?) tekevät minut hulluksi. Koko ajan on sellainen olo, että pitäisi lähteä kävelylle, jotta vähän virkistyisi, mutta ulkona kuumassa vain väsyy entisestään.

Kun olin leipomon kassalla, radiosta (tai levyltä, tai mitä ne ikinä siellä soittavatkin) alkoi yhtäkkiä kuulua: ”En oo koskaan tavannut/ ketään niin kuin nyt oon sut.” Oli vähän puulla päähän lyöty olo ja piti hetken aikaa miettiä, että onko tämä nyt oikeasti suomea. Olisi tehnyt mieli jäädä liikkeeseen kuuntelemaan, mutta sosiaalinen paine pakotti ulos. En kyennyt kohtaamaan myyjätyttöjen hämmennystä siitä, että asiakas ei poistukaan heti maksettuaan. Ajatus siitä, että on kymmenen päivän päästä Suomessa, tuntuu hyvältä. Toivottavasti ei tule sellainen kauhea shokkipettymys, josta ulkomaille lähtijöitä aina varoitellaan.

Todella monet Eurooppaan palanneet ovat sanoneet, että japanilaista palvelukulttuuria tulee ikävä ja että myyjät tuntuvat aina töykeiltä. Luultavasti minullekin käy niin. Mutta tänään leipomossa tuntui siltä, että myyjät ovat kuin robotteja hymyineen ja kumarruksineen. Olisin toivonut, että jatkuvat irasshaimaset ja arigatoo gozaimashitat edes hetkeksi taukoaisivat ja saisin valita kalliit leipäni rauhassa ja hiljaisuudessa.