Hammasten kiristys

Tietokoneeni alkoi hajoilla eilen. Se on ollut jo jonkin aikaa kasittamaton hidas, nyt se alkoi kaatuilla kunnolla. Illalla yritin uudelleenkaynnistysta, aamulla heratessani se oli viela kesken. Ennen Japaniin lahtoani koneen kanssa ei koskaan ollut mitaan ongelmia, joten miksi niiden pitaa tulla juuri nyt (etenkin kun talla viikolla on melkein joka paiva kokeita, ruskaa pitaisi ehtia katsoa ja muutenkin olen tehnyt paljon suunnitelmia - yksi japanilainen tytto lupasi vieda minut tanaan Suomi-leipomoon josta saa pullaa ja ruisleipaa).

Jotenkin sita huomaa, kuinka riippuvainen oikeastaan voi olla jostakin tyovalineesta. Tietokone on tarkein yksittainen asia, joka minulla taalla on, ja tuntuu kuin elamani olisi mennyt tauolle nyt kun se ei toimi. Yhteyden pitaminen ihmisiin on hankalaa, ja on tukahduttava olo kun ei pysty kirjoittamaan mitaan.

Mutta oikeastaan pitaisi ottaa tasta opikseen. On typeraa olla niin riippuvainen jostakin yksittaisesta esineesta. Ei kaikilla taalla edes ole omaa konetta huoneessaan, ja ihmiset pystyivat elamaan ennen tietokoneaikaakin. Kylla sita voi tarvittaessa kayttaa koulun koneita tai vaikka kirjoittaa kasin (ja minulla on sita varten olemassa vihkokin).

Mutta silti. Tuntuu etten saa ajatuksiani pois tasta asiasta ennen kuin rakkine taas toimii (en edes siksi, etta paivittainen elamani on hivenen aikaisempaa epakaytannollisempaa, vaan siksi etta minua yksinkertaisesti hairitsee etta kone ei toimi). En pysty keskittymaan mihinkaan, kun ajattelen vain koneparkaani. Ja niin, tama tapahtui viikolla jolloin on melkein joka paiva koe... Arvatkaa, tuleeko opiskelusta mitaan.

Okei, viikon turhasta asiasta valittaminen suoritettu. Siirtykaamme ajattelemaan Afrikan lapsia (ja ehka vahan sukupuolten valista epatasa-arvoa Japanissa).