Okinawalla ollessani kävin Shurin linnassa (tai oikeastaan sen rekonstruktiossa - alkuperäinen linna tuhoutui toisessa maailmansodassa), jossa Ryukyun saarivaltakunnan kuninkaat asuivat. Esittelyteksteissä kerrottiin melko yksityiskohtaisesti kuningaskunnan historiasta. Ryukyun hallitsijat oli lueteltu aina viimeiseen, 1800-luvun lopulla hallinneeseen kuninkaaseen asti. Mutta missään ei kerrottu, milloin ja miksi kuningaskunta lakkasi olemasta. Viimeisestä kuninkaasta hypättiin suoraan toisen maailmasodan loppuun, jolloin linna tuhoutui.
Meiji-hallitus liitti Ryukyuun saaret Japaniin vuonna 1879. Samalla monarkia lopetettiin ja japanilaiset instituutiot (mm. japanilainen koulutusjärjestelmä, jonka kouluissa oli pakko puhua japania) otettiin käyttöön Okinawalla. Tästä museossa ei mainittu mitään. Okinawalta kotoisin oleva naapurini luuli Japanin valloittaneen saaret toisessa maailmansodassa.
Usein sodanaikainen Japani esitetään historiankirjoituksessa totalitaristisena, kolonialistisena (ja moraalisesti pahana) valtiona, jonka sotilaallinen toiminta johtaa lopulta hirvittävään rangaistukseen kahden ydinpommin muodossa. Pommit ja ehdoitta antautuminen ovat väistämätön päätepiste tietynlaiselle kehityskululle. Niiden jälkeen Japani muuttuu pasifistiseksi valtioksi, jolla ei ole mitään yhteyttä militaristiseen menneisyyteen. Aiemmin sotilasuniformuissa poseerannut keisari Hirohito kuljeskelee valokuvissa olkihattu päässä rannalla, rauhaa rakastavana.
Tavallaan Okinawan voi ajatella olevan viimeinen jäljellä oleva ripe Japanin kolonialismista. Toisaalta siellä olevat amerikkalaiset tukikohdat ovat muistutus häviöstä sodassa ja sitä seuranneesta maailmanjärjestyksestä. Okinawalla on helppo muistaa, mistä Japanin "pasifismi" on alunperäin lähtöisin - sodan voittaneen USA:n vaatimasta uudesta perustuslaista. Sopiikin ihmetellä, miksi pasifistisen valtion alueella on Tyynenmeren alueen suurin lentotukikohta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment