Olin unohtanut aamulla avaimeni huoneeni oveen. Siis ulkopuolelle (täällähän ovet eivät mene automaattisesti lukkoon, vaan ne pitää itse lukita). Mitäköhän naapurini ovat mahtaneet ajatella, kun avain on ollut siinä koko päivän? Ja onko pääni lopullisesti pehmenemässä? Vai eivätkö kahdeksan herätykset vain yksinkertaisesti sovi minulle? Onni onnettomuudessa on, että maanantaiaamun ensimmäisen tunnin opettaja näyttäisi olevan yhtä altis myöhästymään kuin minäkin.
Sain kuulla, että nyt kevätlukukaudella on astunut voimaan uusi käytäntö poissaolojen suhteen. Jokaista skipattua luentoa kohden joutuu tekemään poissaoloilmoituksen, johon tulee mm. poissaolon syy ja kyseisen opettajan allekirjoitus (jos olisin sairaana torstain ja perjantain, minun tulisi palauttaa seitsemän lomaketta kuuden eri opettajan allekirjoituksilla). Olen ollut kevätlukukauden aikana poissa yhdeltä luennolta (siltä jonka nukuin pommiin). En aio täyttää mitään lomaketta ennen kuin minulta tullaan erikseen kyselemään sitä.
Muissa huonoissa uutisissa: en taida lähteä kultaisella viikolla mihinkään. Tokioon olin suunnitellut meneväni, mutta yllättäen kaikissa keksimissäni majoituspaikoissa on täyttä tässä vaiheessa. Viime viikon alussa ei olisi välttämättä ollut, mutta lykkäsin asian selvittämistä, koska vieraisiin paikkoihin soittaminen ahdisti. Hyvä minä!
Kun nyt kerran päästiin valittamisen makuun, niin tänään oli taas sitä kirjallisempaa luetun ymmärtämistä. Joskus voi olla aika tuskallista keskustella luokkakavereiden kanssa novelleista. Joidenkin on esimerkiksi vaikea käsittää, että fiktiiviset hahmotkin voivat valehdella. Ja opettajan mielestä kaikki tehtävät on parempi suorittaa ryhmätyönä. Ja kiinalaiset lukevat kanjeja kymmenen kertaa nopeammin kuin minä. Valivali.
No comments:
Post a Comment